Puhtaasti sisällöntuotantomielessä Suomen olympiajoukkueen onnettomat kisat ovat olleet menestys. Mitalittomuudesta, maastohiihdon romahduksesta ja yleisestä kurjuudesta on kirjoitettu palstakilometrejä ja tuotettu tuntikaupalla hyvää tosi-tv:tä, väännetty vitsiä ja kolumnia, käännetty sisupuukkoa haavassa ja mahdollisesti isketty välillä selkäänkin. Jokainen toimittaja tietää, että huono uutinen se vasta uutinen onkin.
Ja sitten Suomen naiset lyöttäytyvät yhteen ja katkaisevat terän ensiluokkaiselta katastrofilta. Kaksi pronssimitalia, samana päivänä, reilun tunnin välein. Näkökulmaahan tässä pitää vaihtaa.
Vaan hyvä silti, että on kirjoitettu, väännetty ja käännetty. Kun vahtikoirat kulkevat urheilijoiden ja urheilujohdon perässä yötä ja päivää pitkin vuoria kuin murmelimassa, ei pääse keneltäkään totuus unohtumaan. Moni, joka niissä näteiksi kehutuissa Suomi-takeissa kulkee, saa katsoa peiliin - eikä se porukka lopu katastrofia paikan päällä todistaneisiin.
Näkökulma kuitenkin muuttuu väkisinkin vähän toiseksi, kun joutuu nenäkkäin itse pääosan esittäjien kanssa. Kun katastrofi muuttuu yleisestä yksityiseksi, henkilökohtaiseksi tragediaksi. Mitä voi sanoa raavaalle miehelle, joka marssii ohi kyyneliään peitellen tai sympaattiselle, tavallisesti iloiselle tytölle, joka seisoo puolen metrin päässä syyttämässä itseään ja itkemässä lohduttomasti?
Ei tule ensimmäisenä mieleen vääntää vitsiä. Jokainen, joka on joskus tehnyt työnsä tinkimättä, yrittänyt parhaansa ja silti epäonnistunut, tuntee ripauksen sympatiaa.
Ja hei, nyt ei puhuta niistä, jotka nostivat kätensä pystyyn jo ennen maaliviivaa.
Yksi viestipronssi ei silti vielä pelasta tilannetta ja nosta suomalaista maastohiihtoa alennustilasta. Suomen vielä tuleen heitettävillä hiihtäjillä on kaksi matkaa aikaa todistaa, että vitsinvääntäjät ja puukonkääntäjät ovat olleet väärässä.
Jos Aino-Kaisa Saarinen voittaa lauantaina kolmellakympillä olympiakultaa ja Sami Jauhojärvi tekee sunnuntain kuninkuusmatkalla ihmeen hiihtämällä mitalin - ihan sama minkä värisen - suomalainen maastohiihto saa synninpäästön.
Vähempi ei riitä.