Raahe Kun kastevesi heitetään talon portailta ylöspäin, lapsista tulee pitkiä. Hopeakolikko lapsen vaipoissa ristiäisten aikana puolestaan tuo lapselle vaurautta.
Vanhat ristiäisiin liittyvät uskomukset ovat ihan yleisiä vielä nykyäänkin, kertoo kasteasujen historiaa ja ohessa myös ristiäisperinteitä Suomessa tutkinut raahelainen Anu Rostedt.
Ensimmäiset tiedot suomalaisista kasteasuista ovat 1600-luvulta, jolloin ne eivät kuitenkaan vielä olleet yleisiä. 1700-luvulla yleistyivät hieman muotoonommellut kastekaavut.
"Merimiesten mukana alkoi sitten tulla hienoimpia kankaita Espanjasta ja muualta. Ne olivat esimerkiksi punaisella langalla kirjailtuja. Sisämaassa kasteasut olivat enemmän itse tehtyjä."
1800- ja 1900-luvuilla kasteasuna oli lyhyt paita, jota käytettiin lapsella koko leikki-iän niin kauan kuin se mahtui päälle. Sen mukaan kun kankaiden saanti helpottui, myös kasteasujen helmat pitenivät.
"Helman pituus on aina ollut vaurauden merkki."
Kun materiaaleista oli pula, kasteasu tehtiin siitä mitä löytyi. Usein asu tehtiin äidin häähunnusta, sota-aikana lapsi saatettiin kietoa äitiyspakkauksen valkoiseen froteelakanaan.
"Eräs mies kertoi, että sodassa kun venäläinen laskuvarjohyppääjä otettiin sotavangiksi, suomalaiset jakoivat laskuvarjosilkin paikalla olleiden miesten kesken. Se oli sellaista jäykkää ja karheaa, mutta siihen aikaan ei olisi ollut muuta kuin paperia."
Käsityö kunniassa
Kasteasut ovat aina myötäilleet kunkin ajan muotia, koska lapset on haluttu pukea kuin pienet aikuiset. Suomessa on kuitenkin aina suosittu hyvin yksinkertaisia malleja, toisin kuin vaikka Amerikassa. 1920-luvulla yleistyivät värilliset puuvillaiset aluhameet, jotka oli helppo vaihtaa lapsen sukupuolen mukaan.
"Nykypäivän hienouksia ovat kastehaalarit ja -housut. Tai jos kasteasua pidetään vain kastamisen ajan, halutaan, että asun allakin on jotain nättiä ja hienoa."
Rostedt kertoo, että nykyäänkin kasteasuja ostetaan aika vähän. Rakkaudella vaalitun asun tekee usein käsityönä isoäiti tai joku muu sukulainen tai tuttava. Kotiliesi-lehdestä tilattavat mekon kaavat olivat 1960-luvulla hyvin suosittuja.
"Aika paljon asut kiertävät suvuissa. Vanhin minun tietooni tullut vain kasteessa käytetty puku oli sataneljä vuotta vanha.
Varsinaisten kasteasujen lisäksi monissa suvuissa kiertää perintönä koko ristiäissetti pöytäliinoista ja kynttilänjaloista alkaen kastemaljasta puhumattakaan. Perintöasussa kastettujen lasten nimet voivat olla kirjattuna asun mukana kulkevaan kirjaan tai jopa suoraan asuun, kuten Rostedtin perheen mekossa.
"Eräässä suvussa kiertää kasteliina, joka on alunperin ollut papan vihkiliina. Nyt se on rippilapsilla taskuliinana ja ristiäisissä kasteliinana."
Uusimpia ristiäisperinteitä on kastetyyny, jonka taustalla on se, että valokuvia otettaessa ei haluta laittaa lasta pelkälle kovalle pöydälle.
Kasteasuissa ja ristiäisperinteissä ei ole suuria vaihteluja eri osissa Suomea. Kuitenkin pohjoisessa on yleistä, että lapsi on kastehetkellä isän sylissä, kun taas etelässä sylikummiperinne elää vahvana.
Rostedt neuvoo säilyttämään kasteasuja pimeässä laatikossa mielellään silkkipaperiin käärittynä. Näin ehkäistään kellastumista ja taitteita. Huolellakin vaalittu asu tulee kuitenkin joskus tiensä päähän.
"Monet lahjoittavat vanhoja asuja museolle, jotkut taas polttavat ne. Jotenkin juhlallisesti se pitää hävittää, jos ei sitten säilytä vintin perukoilla."