Kalevassa (17.9.) oli mielenkiintoinen artikkeli Karjasillasta sotien jälkeen. Muutimme vuonna 1956 Karjasillalle Upseeritaloon. Sillä talolla on kaksi osoitetta Kaukovainionkatu 95 ja Hiirosentie 55. Luultavasti talo oli perustettu upseeriporukalla, kun isäni oli komppanian päällikkönä jatkosodassa ja aktiivinen upseeri rauhan aikana.
Pääsimme nuoremman veljeni kanssa Teuvo Pakkalan kouluun. Koulu oli täysi ja niin jouduinkin siirtymään neljännelle luokalle Oulunsuun kansakouluun. Olen ollut kouluvaarina nyt Pakkalan koulussa ja koulu on mielestäni ihan sama koulu vieläkin. Oppilaitakin siellä on ”pilvin pimein”.
Oulunsuun kouluun jouduimme menemään peltojen poikki aika pitkän matkan. Ei se matka paha ollut, kun kaveriporukalla mentiin. Muutaman kilometrin koulumatka ei nuoria hyväkuntoisia poikia haitannut ollenkaan.
Päinvastoin koulussa oli tympeämpää kuin koulumatkalla olo. Minun opettajani oli erittäin ankara opettaja Oulunsuussa. Jos oppilas ei ollut kunnolla, hän lensi kuin leppäkeihäs ulos luokasta. Opettajan huutaminen oppilaalle ei myöskään ollut mukavaa. Martti Ahtisaarikin oli tuolloin siellä opettajana. Ei opettanut kuitenkaan minua.
Sen jälkeen koulu muuttui Oulun Normaalilyseoksi, joka oli lähin koulu. Sinne piti pyrkiä ja kaikki eivät päässeet siihen kouluun. Pyrkijöitä oli tuhatkunta ja noin 200 otettiin ekaluokalle. Palkkioksi pääsemisestäni sain äidiltä jäätelötötterön.
Koulu valmistui juuri tuolloin, eli vuonna 1961. Oppilaita tuossa koulussa oli noin tuhat ja monia asioita muistan tuosta koulussa, josta valmistuin ylioppilaaksi vuonna 1967. Vuonna 2017 meillä olikin 50-vuotisjuhla Oulun Normaalikoulussa. Sitä juhlaa kutsutaan riemuylioppilasjuhlaksi.
Yksi muisto koulusta minulla on sellainen, että rehtori puhutteli minut. Se oli harvinaista, että tuhannen oppilaan koulun rehtori Akseli Inkala puhuttelee yksityistä oppilasta.
Olin metsätöissä lukioaikana kesäisin Pudasjärvellä ja ostin tienesteilläni itselleni käytetyn mopon. Se oli muuten hyvä, mutta siinä ei ollut äänenvaimenninta. Ääni siinä oli mielestäni mahtava.
Ajoin sillä kuitenkin kouluun Castrenin palstojen kautta, koska pelkäsin poliiseja vähän. Ääni oli niin kova, että tyttöystävänikin kuuli Höyhtyälle asti, milloin lähdin kouluun. Minä en saanut sen jälkeen tuoda mopoa koulun pihalle, vaan se piti jättää koulun pihan ulkopuolelle.
Tienesteilläni ostin myös nahkatakin ja talvella käytiin poikien kanssa Rukalla laskettelemassa.
Karjasillalla ei ollut pula kavereista. Aina olin jossakin porukassa. Kokoonnuimme ”hirttopuumetsikössä” päivittäin koulun päätyttyä. Pelasimme siellä korttia ja puhuttiin ja tehtiin vaikka mitä. Aina oli mukavaa.
Urheilu oli myös tärkeää. Talvella kokoonnuimme Pakkalan kentällä. Kun tulin koulusta kotiin, heitin repun nurkkaan, söin jotakin, otin luistimet mukaan ja lähdin Pakkalan kentälle. Valot sammuivat kentällä ilta yhdeksältä ja sitten tulin kotiin. Aina siellä pelattiin tai istuttiin luistinkopissa.
Kesällä yleisurheiltiin. Minun lajini oli 100 metriä ja pituushyppy. Olin myös oppikoulujen kisoissa. Luukisen Esko oli haka pikajuoksussa. Häntä ei voinut voittaa. Pituudessa hyppäsin noin kuusi metriä.
Norssissa harrastettiin myös telinevoimistelua. Tuiran koulussa myös.
Olin myös oppikoulujen kisoissa. Niemikorven Vetsa ja Karttusen Markku olivat kuitenkin hakoja siinä lajissa. Itse olin suorittanut mestariluokan vaatimukset kaikilla telineillä. Urheilu ei unohtunut minulta koskaan. Se on Karjasillan perintöä. Tällä hetkellä harrastan vuorijuoksua ja maratoneja on takana 169 kappaletta ja niistä viisi on alle kolmen tunnin.
Matti Teirikko
lehtori, eläkkeellä
Kempele
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.