Oulu

Tilaajille

Karjasillan rakentamista sääteli niukkuus ja lapset kävivät koulua kahdessa vuorossa – ­Sum­man­tiel­lä asutaan jo neljännessä polvessa

Okko Salo (edessä) on Summantien neljättä polvea. Tapani Kettunen ja HIllevi Salo sen toista. Salon miniä Anu Loukkola-Salo puolisoineen halusi myös perustaa perheensä suvun maisemiin. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Oulu 17.9.2019 7:00
Pia Kaitasuo

Sodan jälkeinen Oulu synnytti valtakunnallisesti merkittävän kulttuuriympäristön. Kaupunginkirjastolla muistellaan tiistai-iltana rakastetun kaupunginosan mennyttä elämää.

Pohjantie–Joutsentie–Leevi Madetojan katu–Kainuuntie.

Neljän väylän väliin sijoittuva, vajaan neliökilometrin laajuinen Karjasilta on oululaisten arvostama, kulttuurihistoriallisesti arvokas kaupunginosa. 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

22:09
Nyt vaihtuu Telian hallituksen puheenjohtaja – potkut saa Euraasia-sotkuja selvitellyt Marie Ehrling
21:47
Viikko alkaa Oulun seudulla viileänä, mutta sitten alkaa lämmetä ja tuulla – loppuviikosta tulee vettä ja sitten lunta
21:44
OLS:n ryhtiliike palkittiin vakuuttavalla kotivoitolla – Haudanlampi ja alasarjalöytö Karvonen viihdyttivät Kastellin monitoimitalon yleisöä maaleillaan
20:33
Eteläiset maakunnat himoitsevat Itä- ja Pohjois-Suomen EU-rahoja – Onko se moraalisestikaan kestävää, kysyy veteraanipoliitikko Seppo Kääriäinen
20:07
Syömäsä: Zivagon Pincho-perjantai tarjoilee naposteltavaksi tapaksia työviikon päätteeksi
20:02
Heidi Määtällä on kotonaan Pateniemessä on 15 kissaa, joista neljä on hänen omiaan ja loput PoPoPetin pelastamia eläimiä
20:00
Oululainen Raija Väyrynen yllättyi, kun kuuli voittaneensa luontokuvakisassa – innostus kuvaamiseen iski Lapissa
192
Hallitus haluaa velvoittaa kiinteistönomistajat hankkimaan lisää sähköautojen latauspisteitä – myös autottomat voivat joutua maksajiksi
40
Jalankulkijoille annettu syksyn ensimmäinen liukastumisvaroitus Oulussa, kulkuväylät voivat olla erittäin liukkaita
34
Puheenaihe: Ovatko varusmiesten yhteistuvat tarpeellisia?
31
Opetusministeri Li Andersson haluaa poistaa kotihoidon tuen yli 3-vuotiailta sisaruksilta – Käyttäisi miljoonat varhaiskasvatusmaksujen alentamiseen
19
Sadat tuhannet seniorit saavat kutsun influenssarokotetutkimukseen – "Tutkittavassa rokotteessa vaikuttavia aineita on nelinkertainen määrä"
17
Britannia pyysi EU:lta lykkäystä brexitille kirjeellä, jota Boris Johnson ei allekirjoittanut – Lähetti toisen kirjeen, jolla perui ensimmäisen
15
Haukiputaalle poliisin konttiputkaan viety henkilö sytytti putkassa tulipalon, palo laukaisi tilan sprinklerin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Maataloustuet.

oletko aivan kärryltä tipahtanut minulta ainakin lähti rekka kuorma myllylle ohra rieska värkiksi.sulla ei ole hajuakaan... Lue lisää...
jyväjemmar

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image