Venäjän Karjalassa sijaitseva Aunus on yksi Euroopan tärkeimmistä muuttavien hanhien levähdyspaikoista. Kahdeksan kevätviikon aikana sinne pysähtyy satoja tuhansia hanhia lepäämään ja syömään itsensä täyteen ennen lentonsa viimeistä etappia kohti arktisella tundralla sijaitsevia pesimisalueita. Samaan aikaan jatkuu kiistelty kevätlintujen metsästys.
Kello on juuri lyönyt viisi aamulla, kun ajamme Aunuksen keskuskatua matkalla kohti ruohikkomaita. Tie seuraa jokea, joka hitaasti kiemurtelee ankean kyläyhteisön halki. Karut puuhökkelit seisovat harmaina ja rapistuneina.
Aunuksen kaupungissa on 11 000 asukasta. Se kuuluu Karjalan vanhimpiin asutuksiin ja sai kaupungin aseman jo vuonna 1649, kun sinne pystytettiin linnoitus. Kaupunki on myös Karjalan kulttuurin keskus, jonka asukkaiden enemmistö on paikallista murretta hallitsevia karjalaisia.
Ohitettuamme vielä yhden pienen joen tulemme aavalle ruohikkoiselle alueelle. Aurinko on juuri kohonnut horisontin yläpuolelle värjäten pilvipatsaat punaisiksi. Tähystelemme aroa muistuttavien niittymaiden yli. Jossakin siellä hänen pitäisi olla. Ja äkkiä näemmekin notkon toisella puolella helposti tunnistettavan maastoauton.
"Tänään on huono aamu", sanoo biologian tohtori Vladimir Zimin tullessaan tervehtimään. "Tähän mennessä olemme laskeneet vain pari tuhatta lintua eikä sen parempaa näytä olevan luvassa." Zimin työskentelee johtavana lintutieteilijänä Petroskoin tiedeakatemiassa ja on inventoinut lintukantoja täällä kymmenen viime vuoden ajan. Vuodesta 1999 lähtien hänen ryhmänsä on laskenut lintuja Maailman luonnon säätiön WWF:n laskuun.
"Normaalisti kirjaamme näiltä kentiltä yli miljoona lintua joka vuosi", Zimin sanoo. "Tänä vuonna kevät on kuitenkin reilusti myöhässä ja olemme vuodenaikaan nähden laskeneet kymmenen kertaa vähemmän lintuja kuin tavallisesti."
Tavallisesti päivässä saadaan kirjatuksi ylös yli 15 000 lintua. Muuton ollessa kiivaimmillaan kentillä voi istua jopa 100 000 lintua. Joka kevät Zimin kirjaa muistikirjaansa yli 130 eri lintulajia. Aunuksen linnustoa hallitsevat kuitenkin täydellisesti tundrahanhet ja metsähanhet.
Nälkäisiä hanhia
Laatokka on keskeinen tienviitta ja lepopaikka pohjoisille pesimäpaikoilleen matkalla oleville linnuille. Aunuksen seudun ruohikkomaat ovat pitkään olleet hanhille tärkeä ravintovarastojen täydennyspaikka. Laatokka on vain muutaman kilometrin päässä ja se tarjoaa täydellisen yöpymispaikan.
Jokaisena varhaisena kevätaamuna paikalle tulee hanhia, jotka päivän aikana syövät itsensä täyteen kevätrapeaa ruohoa tai etsivät maahan jääneitä perunoita. Illalla ne sitten palaavat Laatokalle.
Viikon ajan hanhet täydentävät rasvakerrostaan voidakseen lentää muuttomatkansa viimeisen taipaleen pohjoiselle tundralle. Sinne ne laskevat munansa, eikä niille ole tarjolla ruokaa ennen napaseudun kesän tuloa ja munien kuoriutumista.
Aunuksen ruohikkomaat ovat siis hanhille ratkaisevan tärkeitä. Siitä syystä myös Ruotsin WWF on viime vuosina lähtenyt Aunuksessa voimakkaasti mukaan toimintaan. Kansainvälisesti tärkeä levähdyspaikka halutaan turvata kehittämällä paikallista maataloutta.
Zimin ja hänen työtoverinsa tähystelevät kiikareillaan yhä kirkkaammaksi käyvää taivasta. Alas vaaleneville kentille on kerääntynyt jo suuria parvia, joiden vaimea kaakatus sekoittuu Ziminin tupakkayskään. Tundrahanhi heleine äänineen on harmaista hanhista kaikkein kovaäänisin. Kaakatusta hallitsee koiraiden kaksitavuinen "gik-gik". Naaraiden sävelaskelta matalampi "gak-gak" tahtoo hävitä yleiseen mekastukseen.
"Kuten voit nähdä, nämä kentät ovat eri puolilla aluetta hyvin erilaisia. Tässä vasemmalla ovat sovhoosin raivatut ja kynnetyt kentät ja vasemmalla taas on vanhaa ruohikkoa, jonka ojat ovat kasvaneet umpeen", Zimin selittää. Kun ruohikkomaita alkoi uhata umpeenkasvu vuosikymmenen kestäneen taloudellisen kriisin jälkeen, WWF päätti lähteä mukaan tukemaan alueen suurinta valtiollista maatalousyritystä Ilinskojea.
Pajukoituneita peltoja
Tapaamme sovhoosin johtajan Nikolai Pitelinin harmaanvalkoisen rakennuksen ulkopuolella, jonka ruosteisen peltikaton alla elelee osa tilan 850:stä lypsylehmästä. Sovhoosi on Aunuksen tärkeimpiä työnantajia, jonka leivissä työskentelee 320 henkeä. Toinen suuri tulonlähde on saha, jolla on 350 työntekijää.
"Yhteistyö WWF:n kanssa tuli kreivin aikaan", Pitelin toteaa. "Olimme kokeneet useita vaikeita vuosia ja näkymät tuntuivat toivottomilta. Taloudellisen ja teknisen tuen ansiosta pääsimme taas jaloillemme."
Vuodesta 2000 lähtien Ruotsin WWF on antanut niittymaiden kunnossapitoon 11 000 euroa. Tuki on parantanut ruohon ja maidon laatua, luonut uusia työpaikkoja ja parantanut hanhien elinolosuhteita.
Ongelmana oli se, että pajupuskat olivat tukkineet ojat sovhoosin säilörehun tuotantoon käyttämillä kaikkiaan 4 000 hehtaarin laajuisilla ruohikkomailla. Se oli huono asia sekä lehmien että hanhien kannalta. Luonnonsuojelun ja maanviljelyksen ainutlaatuisen yhteistyön ansiosta on nyt voitu turvata laajat ruokinta-alueet sekä karjalle että hanhille. Ojat on raivattu ja nyt pelloilla tullaan seitsemän vuoden kierrätysjaksoissa viljelemään muun muassa timoteita, punanataa ja puna-apilaa.
"Olemme onnistuneet kaksinkertaistamaan heinäsadon", Nikolai Pitelin kertoo tyytyväisenä. Nyt tavoitteena on päästä omavaraiseksi mahdollisimman nopeasti. Viime vuonna tasavallan sovhooseista toimi voitolla vain kaksi, joista Ilinskoje oli toinen.
"Tällä hetkellä tilanne näyttää valoisalta, mutta en pidä mitään itsestään selvänä, sellainen ei käy varsinkaan täällä Venäjällä", Pitelin toteaa.
Uusia matkailijoita
Pysäköimme Olonga-hotellin eteen. Oven yläpuolella lukee "hotelli" ja tangoissa liehuvat sekä Venäjän että Karjalan liput. Harpomme sisään tapaamaan hotellin johtajaa Inga Gurilovaa, joka hänkin kuuluu kantaviin voimiin WWF:n kanssa harjoitettavassa yhteistyössä.
Gurilova kertoo, että Maailman luonnon säätiö on nyt saanut Ruotsin valtiolta runsaan 100 000 euron vuotuisen lisämäärärahan, jotta alueella suoritettava työ voitaisiin laajentaa kokonaiseksi maaseudun kehittämishankkeeksi. Maanviljelijöitä edelleen kouluttamalla hankkeen suotuisien vaikutusten toivotaan leviävän useammille tiloille. "Tietääkseni jo neljä muuta alueella toimivaa sovhoosia on ilmoittanut olevansa kiinnostuneita hankkeesta", Gurilova kertoo.
Lisäksi on tarkoitus järjestää kursseja käsityötuotannon ja pienimuotoisen matkailun edistämiseksi alueella. Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä tavoitteena on seudun lasten kouluttaminen ympäristötietoisiksi.
Myös Olonga-hotelli toivoo hyötyvänsä hankkeesta. "Teemme kovasti työtä houkuttelevan luontomatkailun kehittämiseksi", Gurilova kertoo. Työryhmä laatii parhaillaan alueelle luontoreittiä, jonka varrelle tulee neljä pysähtymispaikkaa. Reittiin kuuluu hanhien lisäksi matka Laatokalle. Tällä Euroopan suurimmalla järvellä on oma hyljelajinsa ja sen vesissä elää 58 erilaista kalalajia. Tähän saakka luontomatkailijat ovat olleet hotellissa harvinaisia vieraita. Sitäkin enemmän siellä käy suomalaisia metsästäjiä.
Miehet metsällä
Niityllä lähellä jokea seisoo satakunta hanhea hievahtamatta. Läheisessä ojassa kyykkii kolme metsästäjää tähyillen kohti taivasta. Houkutuspillin kaakattava ääni kantautuu vaalenevien kenttien yli. "Tee on valmista", huutaa jahtimestari Vladimir Ignatiev, ja miehet alkavat heti kömpiä pois asemistaan.
Puolimatkassa kohti leiriä metsästäjät oikovat linnunkuvaa, joka edelleen seisoo hievahtamatta. Leirissä maastonvärisen jeepin ja pienen teltan vieressä rätisee nuotio. Katetun pöydän ääressä istuu kourallinen ruskeaksi paahtuneita metsästäjiä sotilaallisen vihreissä univormuissaan. Iisalmelainen Juhani on ollut täällä jo viikon ja on tähän mennessä ampunut kaksi hanhea. Joensuulainen Tapio on puolestaan osallistunut metsästykseen joka vuosi viimeisten kymmenen vuoden aikana. "Jahti on hyvä tapa päästä irti jokapäiväisestä oravanpyörästä", hän selittää.
Jahtimestari Ignatiev vastaa järjestelyistä. Viime vuosina hän on johtanut paikallista metsästysseuraa, mutta pari kuukautta sitten hän sai potkut. "Seuran osti joku yksityinen yhtiö Petroskoista", hän toteaa katkeraan sävyyn. "Ennen kaikki oli valtion omistuksessa."
Pöydän ääressä istuvat metsästäjät valittavat, että vuoden metsästyksestä uhkaa tulla fiasko. Ensiksi uusi metsästysseura korotti luvan hinnan sadasta eurosta 380 euroon. Lisäksi järjestelyt ovat ontuneet pahasti, koska uusilla omistajilla ei ole kokemusta. Lintutieteilijä Zimin haukkui metsästäjät yhtenä päivänä saatuaan tietää, että jotkut heistä metsästävät rauhoitetuilla alueilla ja ettei kukaan valvo vuoden metsästystä.
"Jos tällainen sotku jatkuu, on sama lopettaa koko metsästys", arvioi Aleksander Rumjantsev, joka pyörittää metsästysmatkoihin keskittyvää matkatoimistoa. "Nyt täältä puuttuu juuri se turvallisuus ja kuri, joita metsästys vaatii." Aunuksessa käy joka vuosi viitisenkymmentä suomalaista metsästäjää. Kun mukaan luetaan vielä venäläiset metsästäjät, tällainen matkailu on tuottoisaa liiketoimintaa sekä hotellille että hallinnolle.
WWF:n taholta korostetaan, että linnut tarvitsevat rauhaa voidakseen syödä itsensä kylläisiksi ennen vaativaa pesintää. "Keväällä metsästäminen on pääoman syömistä", Ruotsin WWF:n maatalousvastaava Ola Jennerstam toteaa. "Syysjahdissa saaliissa on mukana vuoden jälkeläiskanta eli 'korko', joten se on kestävämpi metsästysmuoto." Pohjoismaissa kevätmetsästys on kielletty, paitsi Ahvenanmaalla, jossa EU sallii muuttavien merilintujen metsästämisen.
Seuraavana päivänä Aunuksen torilla pidetään markkinat, jotka onnistuvat saamaan paikallisen väestön liikkeelle. Pakollisen Leninin patsaan edessä risteilee väkeä kymmenien sinivalkoisten telttojen välissä, joissa kaupataan huonekaluja, vaatteita ja maataloustuotteita.
Päivän kohokohta on kesytettyjen hanhien välinen kilpajuoksu. Muutaman rankan kierroksen jälkeen voittopokaalin räpyttelee kotiin Sljapa-hanhi yleisön villien kannustushuutojen säestyksellä.
Ensimmäinen hanhifestivaali järjestettiin keväällä 2000 lintututkimuksen ja maanviljelyksen välisen yhteistyön juhlimiseksi. Samalla juhlinnan kohteena oli tietysti myös Aunus - hanhien pääkaupunki.
