
Pohjoisen golfosaaminen oli jälleen voimissaan, kun Oulun Golfkerhon Karina Kukkonen päästi taitonsa valloilleen Euroopan haastajakiertueen kilpailussa Espanjassa. Kukkonen oli avauspäivän jälkeen toisena, eikä luopunut asemastaan torstaina.
Avauspäivän tulos 68 (-4) oli hieno. Aivan samaan Kukkonen ei yltänyt toisella kierroksella, mutta tulos 70 (-2) pitää hänet edelleen mukana voittotaistelussa.
Torstaina Kukkonen taiteili kuusi birdietä ja neljä bogia. Kärjessä pelaa Uuden-Seelannin Momoka Kobori, joka on kolme lyöntiä oululaisen edellä.
– Ekana päivänä oli mahtava flow päällä. Tänään pallo ei oikein pysynyt ladulla ja hukkasin pari lyhyttä puttiakin. Valmistautuminen kisaan ei ollut paras mahdollinen, kun piti käydä kotona viikko sairastumisen takia. Tämä on kuitenkin kauden viimeinen kisa, enkä halunnut tätä missata.
Viimeiseen pelipäivään Kukkonen lähtee hyvillä mielin jahtaamaan uransa ensimmäistä ammattilaisvoittoa.