Karhu heräsi jälleen kerran talviuniltaan ja alkoi muistella vanhoja hyviä aikoja, jolloin sitä kunnioitettiin ja palvottiin metsän kuninkaana. Jopa siinä määrin, että muut metsän elävät keksivät sille lempinimiä.

Näin pyrittiin siihen, ettei pahoitettaisi mesikämmenen herkkää psyykeä. Sen huomasi jopa karhu itsekin. Siksipä mielistely ja tekokunnioitus ei karhua tyydyttänyt. Niinpä se alkoi elämöidä ja määräillä, kuinka metsän muiden eläinten piti häntä kunnioittaa kuin vanhoina hyvinä aikoina.