Ka­pel­li­mes­ta­ri Salonen yl­lät­tyi soih­dun­kan­ta­jan roo­lis­ta

Lontoossa asuva suomalainen kapellimestari ja säveltäjä pääsi kantamaan olympiasoihtua Lontoon läpi.

Lontoon philharmonisen orkesterin kapellimestarin Esa-Pekka Salosen torstai alkoi varhain ja huipentui olympiasoihdun kantamiseen kello 9.40 Lontoon Cityssä.

Lontoossa asuva Salonen oli viimeistä edellisen soihtuviestipäivän 40:s viestinviejä ja sai kultaisen soihdun käteensä Gresham Streetin ja St Martin's Le-Grandin risteyksessä lähellä St Paulin katedraalia. Matka oli muutama sata metriä.

Saloselle osanotto olympialaisten soihtuviestiin oli pieni yllätys. Alun perin hän luuli, että oli vain nimeämässä ehdokasta viestiin.

– Idea oli, että me tunnetummat ja vanhemmat henkilöt nimeäisimme soihtuviestiin tuntemattomia henkilöitä, jotka ansaitsevat julkista kiitosta ja huomiota, Salonen kertoi etukäteen.

Salosen ohella valitsijoihin kuuluivat mm. jalkapalloilija David Beckham ja kokki Jamie Oliver.

– Minä nimitin musiikinopettajan nimeltä Rachel Hunter, joka työskentelee aika huonolla Lontoon alueella. Hän on pystynyt kamalista olosuhteista huolimatta vähällä rahalla, ja vaikka kaikki oli täydellistä ylämäkeä, pitämään kunnianhimoisen musiikkiohjelman, Salonen kertoi.

Hunter on musiikinopettaja, joka on taistellut läpi harmaan kiven saadakseen kouluunsa kunnollisen musiikkiohjelman.

– Eihän tämmöisistä ihmisistä koskaan julkisesti puhuta, vaikka he ovat äärimmäisen tärkeitä tulevaisuudelle.

Salonen olettaa, että Hunterin tapaisia intomieliä on paljon myös urheilun puolella.

– On paljon tämmöisiä ihmisiä, jotka omasta vakaumuksestaan ja innostuksestaan jakavat nuorille, Salonen sanoi.

Salonen ei heti tiennyt, että nimeäjätkin kantavat soihtua.

– Ajattelin, että mikäs siinä. Tuskin tällaista tapahtuu enempää kuin kerran elämässä, Salonen kertoi.

Salonen arvostaa olympialaisia

Olympialaisten idea on Salosen mielestä hieno.

– Se on niitä harvoja täysin globaaleja rauhanomaisia instituutioita maailmassa, jossa pienillä ja köyhilläkin on mahdollisuudet voittaa isojen ja rikkaiden maiden edustajia. Sen ideassa on paljon kauneutta. Siinä mielessä on hauska olla mukana edes tällä tavalla.

Ilmoita asiavirheestä