Ruotsin hallitusneuvottelut päättyivät niin kuin odotettavissa oli. Kansankotia hallinnee alkaneenkin vaalikauden sosiaalidemokraattinen vähemmistöhallitus ympäristöpuolueen ja vasemmistopuolueen tuella. Pääministeri Göran Perssonia seurasi pääministeri Göran Persson.
Ympäristöpuolue yritti hankkia itselleen ministerisalkkuja. Se joutui kuitenkin tyytymään omien luottovirkamiesten saantiin tärkeille posteille muutamaan ministeriöön ja siihen, että puolueelle tärkeitä asiakysymyksiä kirjattiin hallitusohjelmaan, tosin vahvasti vesitettyinä.
Päätös tukea demarihallitusta ei ollut sille helppo. Puolue söi sanansa, sillä ennen vaaleja sen selkeä tavoite oli, että tuen hinta on pääsy hallitukseen. Ympäristöpuolueen puoluehallituksen jäsenistä kymmenen äänesti ratkaisun puolesta, viisi vastaan ja viisi tyhjää. Perssonilla oli ympäristöpuolueesta henkinen yliote, sillä hän pystyi käyttämään uusien vaalien uhkaa peukaloruuvina. Puolue olisi voinut pudota niissä pois valtiopäiviltä.
Lopputuloksen yllätyksettömyys ei muuta tosiasiaa, että Ruotsin sisäpolitiikka on vaihtoehdottomassa tilassa. Suurin syy siihen on demaripuolueen vallantäyteinen hallitsemistyyli. Demarien ylivaltastrategia nojaa siihen, ettei blokkirajaa vasemmiston ja porvaripuolueiden välillä ylitetä. Näin pääsi viimeksi käymään vuosina 1951-57.
Vähemmistöasemasta hallitseminen sopii sosiaalidemokraateille paremmin kuin hyvin. Siihen riittää, että puolue saa vajaat 40 prosenttia äänistä. Vähemmistövalta on taitavaa valtapolitiikkaa, mutta huonoa demokratian toimivuuden kannalta. Ruotsalaisessa parlamentarismissa on luonnollista, ettei hallitus tarvitse valtiopäivillä edustajien enemmistön tukea. Riittää, kun enemmistö ei ole hallitusta vastaan.
Porvaripuolueet tekivät oman osansa Perssonin jatkokauden eteen. Ne esiintyivät vaalikampanjassa keskenään riitaisesti. Niillä ei ollut yhtä kiistatonta pääministeriehdokasta. Pahiten möhli maltillinen kokoomus, joka säikäytti kansankodin äänestäjät veronalennusohjelmalla.
Perssonin haluttomuutta ottaa apupuolueita hallitukseen selittää parhaiten se, että ne ovat etenkin EU- ja turvallisuuspolitiikassa vielä demarikenttääkin varauksellisempia. Perssonin suurin tuleva ponnistus on junailla Ruotsi euromaaksi. Se onnistuu parhaiten yksin. Samaten yksinvalta antaa pelivaraa myös tarkistaa tarvittaessa liittoutumattomuuspolitiikkaa. Molemmat sopivat Suomelle.
paakirjoitus@kaleva.fi