Laanilan lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Tomi Kettunen, 17, nostaa taskustaan muutaman vuoden vanhan Nokia 3250 -puhelimen. Kännykän pinta on hioutunut metallinkiilteiseksi myrkynvihreän, harmaan ja mustan sekamelskaksi.
"Puhelin on ollut taskussa avainten kanssa ja joskus moottoripyörää rempatessa myös työkalut ovat raapineet siihen naarmuja, joten siksi päätin hioa ne pois", Sanginjoelta päivittäin kouluunsa kaksipyöräisellä päryyttelevä lukiolaispoika selittää.
Kettusen koulukaveri Miko Sutinen, 16, omistaa pari vuotta vanhan Nokian kamerakännykän. Kovia kokenutta luuria hän on korjaillut ilmastointiteipillä. "On tuo puhelin kyllä vähän kärsinyt ja kolhiutunut", hän tuumaa. Kännykän kameraa Sutinen ei käytä, koska kuvan laatu on niin heikko.
Myös Kettunen käyttää kännykän kameraa harvoin. "Kännykän kamera on kiva reissuun lähtiessä tai hetkiä ikuistaessa, mutta ei se vedä vertoja oikealle digitaalikameralle", hän heittää.
Vaikka puhelinvalmistajat suoltavat markkinoille kilpaa erilaisilla multimediaominaisuuksilla varustettuja luureja, riittää useimmille nuorille se, että puhelimella saa viestitettyä sen kaikkein välttämättömimmän.
"Voisin muokata puhelimellani videoita ja tehdä sillä jopa oman elokuvan", hämmästelee yksi Pohjankartanon yläasteen oppilas.
Laanilan lukion ensimmäistä luokkaa Oulun Korvensuoralta käyvä Miika Konttinen, 16, omistaa modernin Nokian N72-kännykän. Hänen mielestään kännykän näyttö on esimerkiksi elokuvien esittämiseen auttamattoman pieni. "Jos haluan katsoa leffaa, seuraan sitä mieluummin elokuvateatterin laajakankaalta tai kotona videotykillä seinälle heijastettuna."
Kännykässään mukana olevia lumilautailu- ja korttipelejä Konttinen tunnustaa kuitenkin pelaavansa silloin, kun muuta tekemistä ei ole.
Kettunen kehuu, että kännykän musiikkisoitin on hänen kohdallaan korvannut monesti huterat ja heikkorakenteiset MP3-soittimet. Hän kuitenkin uskoo, että kännykän muuttuminen multimediakoneeksi saattaa tulevaisuudessa tuoda myös puhelimen suunnittelijoille monenlaisia ongelmia.
"Markkinoille pukataan koko ajan entistä parempia kännyköitä, ja kun näyttö on kuluttajien mielestä sitten liian pieni, alkavat he vaatia puhelimeen isompia näyttöjä", Kettunen kritisoi.
Kun etenkin tytöt painottavat kännykän mukana olon antavan heille turvan tunnetta, on pojille tärkein se, että puhelin kestää.
"Nuorempana oli kiva, jos omistin porukan siisteimmän ja uusimman kännykän, mutta nykyisin minulle riittää, että voin soittaa puhelimellani puhelun tai lähettää tekstiviestin silloin tällöin", Kettunen kertoo.
Yksikään Laanilan lukiota käyvästä kolmesta mopopojasta ei kälätä puhelimiinsa turhaa. Pojat kertovat soittavansa puhelimillaan vain kaikkein välttämättömimmän. Laskua heille jokaiselle kertyy maksimissaan parikymmentä euroa kuukaudessa. "Mieluummin menen kaverin luo paikan päälle, kuin puhun hänen kanssaan puhelimessa", Kettunen paukauttaa.
Pinja Marjala, 10, on omistanut kannettavan luurin jo ala-asteen ensimmäisestä luokasta saakka. "Ensimmäinen kännykkä hajosi, toinen meni pesukoneeseen, ja kolmas varastettiin, ja nyt minulla on menossa viides kännykkä", hän kertoo.
Marjala kertoo puhuvansa puhelimeen, joka on Nokian 1,3 megapikselin kameralla varustettu malli, joskus enemmän ja joskus vähemmän.
Kännykän kamerasta, nauhurista ja nauhoitusominaisuuksista on Pöllökankaan ala-asteen neljättä luokkaa käyvälle tytölle hyötyä silloin, kun hän haluaa tallentaa jonkin erikoisen tapahtuman ja muistella sitä jälkeenpäin.
"Olen äänittänyt musiikkia niin, että olen pitänyt puhelinta radion tai stereoiden kaiuttimien edessä ja kerran otin kuvan lempilaulajani Rihannasta, kun hän esiintyi yhdessä televisio-ohjelmassa", tyttö kertoo.
Arto Kiuru