Korkein oikeus KKO päätti viikko sitten tuomita oululaisen Riihi-säätiön hallituksen entisen puheenjohtajan Toivo J. Kannisen kahdeksi vuodeksi kymmeneksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen.
Se katsoi ennakkopäätöksessään Kannisen syyllistyneen
12 törkeään avustuspetokseen, minkä lisäksi tuomiossa painoi Rovaniemen hovioikeuden äänestyksen jälkeen miehen syyksi lukemat 17 törkeää kavallusta. KKO:n mukaan Kannisen menettelytavat osoittivat tietoista pyrkimystä hyötyä valtion tuesta selvästi moitittavalla tavalla.
KKO:n mielestä oikeudenmukainen rangaistus Kanniselle olisi ollut 3,5 vuotta, mutta esitutkinnan, syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin keston vuoksi se alensi sen vajaaseen kolmeen vuoteen. Eli toisin sanoen kun tarpeeksi kauan oli asiaa jappastu, rangaistus oli pienempi.
Ratkaisu on isku Oulun käräjäoikeuden uskottavuudelle. Se hylkäsi yksimielisesti syksyllä 2008 antamassaan ratkaisussa kaikki Kannista ja hänen lähipiiriään vastaan nostetut syytteet, sillä sen mielestä syytteitä ei kyetty näyttämään toteen. Hovioikeus oli toista mieltä ja lätkäisi Kanniselle 1,5 ehdollista 17 eri rikoksesta. KKO kasvatti kakkua vielä 12 avustuspetoksella ja kovensi rangaistusta.
Miten on mahdollista, että alioikeuden näkemys asiasta oli niin totaalisen erilainen kuin ylempien oikeusasteiden, vaikka yhtä ja samaa lakikirjaa käytetään? Miten tulkinnat voivat vaihdella näin suuresti?
Oliko kyse ammattitaidottomuudesta eli eikö kahden tuomarin ja kahden lautamiehen käräjäoikeuden kokoonpano kerta kaikkiaan ymmärtänyt, mistä asiassa on kyse? Vai eikö se yksinkertaisesti uskaltanut tuomita alueella vaikutusvaltaista epäiltyä?
Lapin yliopistosta on kummunnut tuomion myötä kiintoisia näkemyksiä. Sen lainkäytön emeritusprofessori Jyrki Virolainen on blogissaan sitä mieltä, että kyse on todennäköisesti tuomareiden hieman vajavaisesta ammattitaidosta ja puutteellisesta ammattietiikasta.
Hän katsoo, että alempien oikeusasteiden tuomiot, erityisesti käräjäoikeuden tuomio, antavat kyseisestä tapauksesta aika huolestuttavan kuvan tuomioistuinten kyvystä pystyä ratkaisemaan tämäntapaisia talousrikosjuttuja.
Rikosoikeuden professori puolestaan Terttu Utriainen kokee, etteivät paikalliset käräjäoikeudet ole välttämättä lainkaan oikeita paikkoja suurten talousrikosjuttujen ratkomiseen. On olemassa vaara, että paikalliset intressit ajavat juridisten intressien ohi.
Kävikö juuri näin Riihi-säätiön kohdalla? Oliko sadoille oululaisille kodin tarjoavan säätiön keulamiehen tuomitseminen liian iso pala haukattavaksi paikallisille tuomiovallan käyttäjille?
Nyt katseet kääntyvät jälleen kerran Oulun käräjäoikeuteen, joka joutuu ottamaan uuteen käsittelyyn Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Kanniselta vaatimat, yli 3,5 miljoonan euron vahingonkorvaukset. KKO:n mielestä vahingonkorvausten määrään liittyvät kysymykset jäivät edellisellä kerralla puutteellisesti käsitellyiksi. Eri tuomarit ratkaisevat nyt saman asian, johon kyseinen käräjäoikeus on jo ottanut kantaa.
Utriainen kommentoi asiaa suorasanaisesti: On hullua, että asia palautetaan siihen käräjäoikeuteen, joka jutun kertaalleen on jo hylännyt. Niin on. Mutta nykyjärjestelmä on tällainen. Olisikin syytä pohtia, voisiko sille olla löydettävissä toisenlaista vaihtoehtoa.
Käräjäoikeuksien rooli Suomessa on merkittävä. Käräjäoikeudet eivät saa muuttua kansalaisten silmissä arvauskeskuksiksi, joiden ratkaisuilla ei ole minkäänlaista painoarvoa ja joiden päätöksistä on välttämättä valitettava eteenpäin Kannisen hylkytuomion kaltaisten farssien vuoksi.
Oli Oulun käräjäoikeuden tuleva ratkaisu aikanaan mikä tahansa, se tullaan tutkimaan suurennuslasin kanssa.