Kumparelaskija Alexandre Bilodeau on Kanadan kansikuvapoika numero yksi.
Syystäkin.
Nyt koko Kanada ja sen olympiajoukkue voivat rentoutua ja hengittää vapaasti, koska 34 vuotta kestänyt karma on kaikonnut. Nyt Kanadalla on olympiavoittaja, joka on tehnyt sankaritekonsa oman maan kamaralla.
Montreal 1976 nolla kultaa, 1988 Calgary nolla kultaa, Vancouver 2010 ensimmäinen kulta.
Kun Bilodeaun, 22, kulta varmistui, Vancouverin keskustan kadut täyttivät punavalkoisesta merestä, joka huusi paitsi sankarinsa nimeä myös Kanadan nimeä. Pian Bilodeau saa kasvonsa olympiapostimerkkiin.
Spontaani juhlinta osoitti, että Kanada on paljon muutakin kuin kiekkomaa. Bilodeau on nyt maansa juhlituin sankari, mutta kuinka lähellä oli, että hänen paikkansa huomion keskipisteessä olisi ottanut Torinon olympiavoittaja Jennifer Heil, joka sijoittui naisten kisassa kakkoseksi.
"Nyt on paras tunne, mitä ikinä olen kokenut. Mutta Kanadan juhlat ovat vasta alkaneet", Bilodeau tunnelmoi.
Montrealissa 1987 syntynyt kanadanranskalainen onnistui toiseksi viimeisenä kilpailijana täydellisesti. Viimeisenä alas pomppinut Ranskan Guilbaut Colas yritti liikaa ja jäi kuudenneksi.
Kanadalainen täyttymys kaikilla mausteilla on valmis. Vihdoinkin, huokaa koko Kanada.
Oikea osoite
Kanadalaista hulabaloota seurasi tarkkana myös Mikko Ronkainen, jonka sijoitus finaalissa oli 14. Hän paransi karsintasijoitustaan kuudella pykälällä, pisteissä laskettuna 23:sta 23:50:een.
"Hän (Bilodeau) on lahjakas kaveri. Kultamitali meni oikeaan osoitteeseen", Ronkainen kehui.
Kilpailun kakkonen oli 0,17 pisteen marginaalilla Australian Dale Begg-Smith, joka kymmenisen vuotta sitten 15-vuotiaana karisti vaahteralehden takavasemmalle.
Hänellä nimittäin meni Kanadan valmentajien kanssa sukset ristiin ja siirtyi veljensä kanssa Australiaan, missä hän kykeni toimimaan vapaammin oman mielensä mukaan ja sovittamaan harjoittamansa liiketoiminnan urheilu-uraan. Kolmen vuoden kuluttua hän sai maan kansalaisuuden edustusoikeuden.
Begg-Smith voitti Torinossa 2006 kultaa. Mikäli Begg-Smith olisi voittanut myös Vancouverissa, se olisi ollut kitkerä lisämauste kanadalaisessa olympiaspektaakkelissa - varsinkin, kun mies on syntynyt Vancouverissa.
Sipuli kesti
Vaikka Ronkaisen sijoitus jäi kauas siitä, mitä hän oli etukäteen haarukoinut, oululaismiehen kasvoilta ei paistanut pettymys.
"Tulokseen en ole tyytyväinen, koska etukäteen ajatellen minulla oli mahdollisuudet vaikka mihin. Mutta ei ole helppoa lähteä ensimmäisenä alas, ja vaikka periaatteessa kaikkien pitäisi lähteä finaaliin samalta viivalta, kyllä loppupää saa helpommin pisteitä", Ronkainen kritisoi.
Hurja nousu kärkipaikoilla onnistui neljä vuotta siten, jolloin Ronkainen laski olympiahopeaa karsinnan 13. sijalta.
"Kokonaisuus kuitenkin tyydyttää. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että sipuli kesti", Ronkainen tarkoitti ilmeisesti pääkoppaa.
Kun olympialaskusta oli aikaa puolisen tuntia, Ronkainen ei tuoreeltaan pystynyt koordinoimaan uransa tulevaisuutta.
"Lasken tämän kauden maailmancupin ja mietin sitten keväällä tulevaisuutta, joka on muuten tuolla katsomossa", Ronkainen huikkasi paikkaan, missä hänen vaimonsa Hannaleena, 3,5-vuotias Roosa ja 1,5-vuotias Matias seurasivat perheen pään suorituksia olympiarinteessä..
Suomen toinen finalisti Arttu Kiramo sijoittui karsinnassa toiveikkaasti 12:nneksi, mutta toisen hypyn pyllähdys pilasi mahdollisuudet. Hän oli finaalissa kuudestoista.
"Aika taisi olla hyvä, mutta virheisiin ei ole varaa. Jos tuollaisen laskun tekisi ehjänä alas, sijoitus olisi todella hyvä", Kiramo spekuloi.
Suomi sai finaaliin vain kaksi kilpailijaa, sillä rovaniemeläinen Tapio Luusua jäi ensimmäisenä ulos sijoituksella 21.
"Tapion toinen hyppy meni niin vinoon. Tuomarit rokottivat siitä välittömästi. Linja oli tiukka", joukkueen johtaja Marko Mustonen muistutti.