Oulu Kallioparkin suunnittelija joudutaan valitsemaan uudelleen. Markkinaoikeus on kumonnut Oulun kaupungin viime kesänä tekemät päätökset, joilla keskustan kalliotilojen luonnos- ja rakennussuunnittelijaksi valittiin JP-Suoraplan. Urakan hinta oli 760 000 euroa. Kaupunkia kielletään 50 000 euron uhkasakon nojalla tekemästä sopimusta kyseisten päätösten perusteella.
Ratkaisun perusteena on puutteellinen tarjousvertailu. Teknisen lautakunnan kesäkuussa tekemä valinta pohjautui taulukkoon, josta ilmenivät ainoastaan tarjousten hinta- ja laatupisteet. Taulukosta ei ilmennyt, millä perusteella pisteitä oli annettu.
"Tähän asti laatupisteytys on riittänyt. Viime aikaisissa päätöksissään markkinatuomioistuin näyttää tehneen uuden linjauksen, jonka mukaan pisteytys pitää kirjallisesti perusteella", kommentoi Oulun kaupungininsinööri Matti Räinä päätöstä.
Räinä harmittelee tilannetta, sillä kallioparkin toteutukselle tulee nyt vielä lisäviivytyksiä entisten lisäksi. Ensin puolustusvoimien luopumisilmoitus venytti aikataulua ja kaupunki joutui arvioimaan kallioparkin toteutusmahdollisuudet uudelleen. Samoin parkin sisäänmenoaukkojen haussa kului aikaa aiottua kauemmin.
Tarjousvertailu on nyt tehtävä uudestaan entisen aineiston perusteella ja sen jälkeen myös uusi päätös. Se voi aivan hyvin olla täsmälleen sama kuin nytkin. "Markkinaoikeushan velvoitti vain tekemään perustelut, eikä ota kantaa siihen, miten pitää vertailla", huomauttaa Räinä.
Tilanne on kuitenkin nurinkurinen, koska hintalaatuvertailu lähtee siitä, että ensin pistetään laatu lukkoon ja vasta sen jälkeen avataan hintakuoret ja ryhdytään laskemaan pisteitä. "Nythän hinnat jo tiedetään, mutta näin pitää tehdä."
Markkinaoikeuteen asian vienyt Kalliosuunnittelu Oy Rockplan Ltd on valittanut myös hallinto-oikeuteen, josta päätös tulee aikaisintaan keväällä. Kun vielä on mahdollista, että koko prosessi menee korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti, on parin vuoden viivytys Räinän mukaan täysin mahdollista.
"Ei tämä tietenkään kaada koko kallioparkkia, mutta viivyttää." Hallinto-oikeuden päätös on Räinän mukaan ainakin odotettava, ennen kuin päätöksiä voi panna voimaan ja senkin jälkeen täytyy tarkoin miettiä millaisia korvausriskejä niistä voi tulla verrattuna viivytyksen aiheuttamiin haittoihin.
Markkinaoikeuteen valittanut Kalliosuunnittelu katsoi oman tarjouksensa olleen sekä hinnaltaan että kokonaistaloudellisesti edullisin. Se vaati hankintapäätöstä kumoon myös siksi, että urakan saanut JP-Suoraplan Oy kuuluu samaan konserniin kuin jo aikaisemmin hankkeen rakennuttajakonsultiksi valittu JP-Terasto Oy.
Teraston rakennuspäällikkö osallistui Kalliosuunnittelun mukaan suunnittelijan valintaan. Markkinaoikeuden mielestä tämä ei kuitenkaan osallistunut varsinaisen päätöksen tekoon, eikä hankintalakia siis rikottu. Kuntalain osalta asia tutkitaan hallinto-oikeudessa.
Kalliosuunnittelu esitti aikanaan hankintapäätöksen oikaisemista, mutta tekninen lautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen elokuussa.
On mahdollista, että koko prosessi viedään korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka. Se tietäisi kallioparkille vielä lisää ainakin puolentoista vuoden venymistä."
Matti Räinä
Kaupungininsinööri