Kalevan ke­vät­seu­ran­ta: Milloin näit kevään en­sim­mäi­sen nok­kos­per­ho­sen?

Nokkosperhonen on monille kevään merkki, ja viikko on ollut niin lämmin, että ensimmäiset nokkosperhoset onkin jo nähty.

Lukija kuvasi torstaina kevään ensimmäisen nokkosperhosen.
Lukija kuvasi torstaina kevään ensimmäisen nokkosperhosen.
Kuva: Pirtelö V

Nokkosperhonen on monille kevään merkki, ja viikko on ollut niin lämmin, että ensimmäiset nokkosperhoset onkin jo nähty.

Nokkosperhonen on harvoja aikuisena talvehtivia päiväperhosiamme. Muita aikuistalvehtijoita ovat muun muassa suruvaippa, neitoperhonen ja Etelä-Suomessa kevään merkkinä lentelevä sitruunaperhonen. Myös jokunen mittariperhonen ja yökkönen talvehtii aikuisena.

2000-luvulla nokkosperhosella on ollut pitkä niukan esiintymisen jakso, eikä syytä vähenemiseen tarkkaan tiedetä. Viime syksynä laji lensi kuitenkin suhteellisen runsaana, joten tänä keväänä voinee odottaa näkevänsä viime vuosia useammin näitä kevään merkkejä.

Katso lukijoiden lähettämiä kuvia kevään etenemisestä.

Lähde mukaan tutkimaan kevään edistymistä. Kerromme valoisan vuodenajan merkeistä luonnossa. Tee havaintoja ja lähetä kuvia Kalevan verkkolomakkeella tai numeroon 13222.