Splatterilla aloittanut uusseelantilainen ohjaaja Peter Jackson on saavuttanut J.R.R. TolkieninTaru sormusten herrasta -romaanitrilogiaan pohjaavilla filmatisoinneillaan kansainvälisen yleisömenestyksen.
Jackson on sinänsä käypä valinta tulkitsemaan kirjailijan monipolvista, eeppistä seikkailua: jo hänen kulttitöiksi nousseet varhaiset kauhukomediansa todistivat visuaalisuudesta.
Kokonaan toinen asia on se, että parhainkaan tekijä ei pysty elokuvan keinoin välittämään Tolkienin luoman myyttisen maailman koko rikkautta. Siihen ei kyennyt Ralph Bakshikaan puolitiehen jääneellä kokoillan animaatiollaan, mutta myöskin Jacksonilla jäävät tarinankerronnan tasolla rahkeet vajaiksi.
Yritys on kunnianhimoinen, mutta kompromissi.
Jacksonin Sormusten herra -version kuvallista vuolautta ei voi kieltää, fantasialla on näyttävät puitteet. Tuo massiivinen, osin mahtipontinen mutta toimiva esillepano käy samaten ilmi elokuvakokonaisuuden toisen osan Kaksi tornia ympärille tehdystä kahvipöytäkirjasta.
Jude Fisherin kirjoittaman, mainosmiesten ylisanoin höystetyn teoksen alaotsikoista "kuvitettu opas" on paikallaan, mutta "virallinen opas elokuvaan" tuntuu kirjan antiin nähden liioittelulta.
Tuntuu siltä, että varttuneimmat Taru sormusten herrasta -kokonaisuuden ystävistä ovat vihkiytyneet aiheeseen jo Tolkienin teosten kautta niin hyvin, että Fisherin oppaassa tarjoama informaatio tuntuu yleisluontoiselta, paikoin ylimalkaiselta. Tarinan perusasiat ovat toki kohdallaan, mutta kirjoitustyyli vaikuttaa yksinkertaisuudessaan lähinnä alakoululaisille suunnatulta.
Fisherin kirjan sisältämien komeiden kuvien runsas vyörytys johdattelee kohtuudella sisään Peter Jacksonin näkemyksiin.
Kaksi tornia -elokuva on paitsi ohjaajansa, myös kuvaajan ja tehostemiesten työn runsaudensarvi. Toisaalta se on tulkinta, vain toisen käden heijastus kirjailijan alkuperäisistä ajatuksista.