Kainuun pelastuslaitos kehottaa alueen asukkaita varautumaan viikonloppuna mahdollisesti kertyvän tykkylumen aiheuttamiin häiriöihin. Pelastuslaitos antoi muistutuksen Facebookissa perjantaina julkaisemassaan päivityksessä.
Kainuuseen on ennustettu sunnuntain lumisateiden ja sään lauhtumisen myötä kertyvän tykkylunta. Pelastuslaitoksen mukaan tällainen säätilanne voi aiheuttaa haasteita säälle alttiissa toiminnassa.
– Tulevaan tilanteeseen on hyvä varautua etukäteen muun muassa varaamalla juomavettä riittävästi, pelastuslaitos muistuttaa.
Samalla päivityksessä hoksautetaan, että puhelimen akut ja varavirtalähteet kannattaa ladata täyteen. Myös paristokäyttöisten valaisimen pattereiden toiminta kannattaa tarkastaa.
Kainuun pelastuslaitos kertoo seuraavansa tilannetta ja nostavansa valmiutta tarvittaessa.
Tykkylumi aiheutti Kainuussa vuosi sitten vakavia vahinkoja. Vuodenvaihteessa 2018 alueella oli laajoja sähkökatkoja, jotka aiheuttivat sähköyhtiöille jopa 10 miljoonan euron laskut. Kaikkiaan Kainuussa kärsittiin sähkönjakelun ongelmista noin kuukauden ajan.
Myös metsät kärsivät laajoja tuhoja painavan lumimassan alla. Kainuuseen suunniteltiin viime toukokuussa yli 20 miljoonan euron edestä tykkytuhohakkuita.