Kainuun pri­kaa­til­la suuret ker­taus­har­joi­tuk­set lop­pu­vuo­des­ta – Ker­taus­har­joi­tuk­sia jär­jes­te­tään jat­kos­sa useam­min

Kontio 22 -harjoitukset järjestetään Pohjois-Karjalassa. Käsky kertausharjoituksiin tulee vähintään kolme kuukautta ennen harjoituksia.

Hallitus päätti kevään kehysriihessä Puolustusvoimien määrärahojen lisäämisestä, joka näkyy muun muassa useampina kertausharjoituksina. Kainuun prikaatin esikuntapäällikkö everstiluutnantti Arto Hirvelä kertoo harjoitusten määrän vaihtelevan vuosittain.

Kainuun prikaatilla merkittävimpiä kertausharjoitustapahtumia on tänä vuonna 55, ja ne painottuvat loppuvuoteen. Hirvelän mukaan koulutettavien reserviläisten määrä kasvaa tulevina vuosina.

– Tänä vuonna olemme lisänneet harjoituksia loppuvuodelle noin puolitoistakertaisen määrän alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna.

Valtakunnallisesti katsoen kertausharjoitukset kohdistuvat moniin eri joukkoihin. Kainuun prikaati puolestaan on mukana Kontio 22 -nimeä kantavissa harjoituksissa marras-joulukuun taitteessa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä