Kainuussa talvehtii parhaillaan noin 830 – 850 metsäpeuraa. Parin viime vuoden aikana kanta on ollut hienoisessa kasvussa, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvio.
− Nyt havaittua hienoista kasvua on edeltänyt viime vuosien aallonpohjasta elpynyt vasatuotto. Vasojen osuus Kainuun talvehtivasta peurakannasta oli tänä vuonna noin 11 prosenttia, joka on ollut tavanomainen nykyisessä kannassa, kertoo tutkija Antti Paasivaara Lukesta tiedotteessa.
Tämän talven suurimmat peuratiheydet havaittiin Ristijärven Hiisijärvi-Laahtasen alueella sekä Sotkamon ja Nimisenkankaan välisellä harjualueella. Metsäpeuroja löydettiin Sotkamon, Kuhmon, Kajaanin ja Ristijärven kuntien alueelta myös pienempinä esiintyminä.
Kainuun ja Venäjän Karjalan lähialueiden yhteinen metsäpeurakanta on kuitenkin vielä pieni ja sitä rajoittavat lähinnä suurpedot, liikenne ja elinympäristöt. Venäjällä metsäpeurakantaa pienentää myös salametsästys.