Kaikki paitsi kelk­kai­lu on tur­haa...

Näky on huimaava. Siis se, mitä oikein ehtii nähdä, kun selällään oleva ihminen viuhahtaa jäistä ränniä pitkin ohi. Ohjaskelkkailu ei Suomessa merkitse kenellekään mitään, mutta se on nähtävä, jotta oppisi oivaltamaan lajin hienouden.

Katsojat hurraavat, kun Saksan Tatjana Huefner viuhahtaa ohitse.
Katsojat hurraavat, kun Saksan Tatjana Huefner viuhahtaa ohitse.
Kuva: REUTERS/Michael Dalder

Näky on huimaava. Siis se, mitä oikein ehtii nähdä, kun selällään oleva ihminen viuhahtaa jäistä ränniä pitkin ohi. Ohjaskelkkailu ei Suomessa merkitse kenellekään mitään, mutta se on nähtävä, jotta oppisi oivaltamaan lajin hienouden.

Vancouverin olympialaisten kelkkaradalla tunnelma on korkealla, kun naiset ratkovat ohjaskelkkailun olympiamitaleita. Maalin kohdalla olevaan katsomoon mahtuu korkeintaan parisataa ihmistä, mutta meteli on kovempaa kuin vaikkapa hiihto- tai mäkipaikoilla missään. Nämä pääosin Saksasta tulleet ihmiset rakastavat lajiaan.

Tunnelmassa ei ole häivääkään siitä murheesta, joka valtasi "liukumakeskuksen" viime perjantaina. Nuori georgialainen ohjaskelkkailija Nodar Kumaritashvili kuoli lennettyään radalta päin terästolppaa, ja yleensä unhoon Keski-Euroopan ulkopuolella jäävä laji sai huomiota negatiivisessa mielessä.

Nyt Nodar Kumaritashvilin ruumis on jo kotimaassa, hautajaiset ovat lauantaina, ja kisat jatkuvat. Niin kai sen pitää ollakin.

"Ei sellaista kukaan odottanut. Se oli hullua, mutta ei tapahtunutta voi enää muuttaa. Ei siitä oikein enää hyödytä puhua", amerikkalainen ohjaskelkkailija Erin Hamlin totesi alistuneella äänellä, kun häneltä kysyttiin tragediasta ties kuinka monennen kerran.

Hidasta?

Kuolema vaikutti Erin Hamlinin kisakokemukseen paitsi henkisesti, myös ihan kilpailullisella tasolla. Maailman 16:sta kansainvälisessä kisakäytössä olevasta kelkkaradasta nopeimmaksi suunniteltu rata menetti nopeuttaan, kun lähtöpaikkoja muutettiin. Nyt naiset pääsevät parhaimmillaan "vain" päälle 130 kilometriin tunnissa. Kumaritashvili viiletti hetki ennen kuolemaansa lähes 145 kilometrin tuntivauhtia.

Kansainvälisen ohjaskelkkailuliiton päätös miesten lähdön siirtämisestä naisten lähtöpaikalle ja naisten startin siirtämisestä junioreiden lähtöön ehti jo kiukustuttaa lajiniiloja. Naishuipuista moni tyrmäsi lähtemisen "lasten paikalta", kun suorituksesta "meni hauskuus". Erin Hamlin tosin asettelee sanansa tarkemmin.

"Ei siinä tainnut olla paljon vaihtoehtoja. No, urheilijoilta ei kysytty mitään, ja jos totta puhutaan, niin olisin mieluummin lähtenyt matkaan naisten lähtöpaikalta. Silti, ymmärrän päätöksen ja kunnioitan sitä."

Erin Hamlin pääsi maaliin turvallisesti, samoin kuin kaikki muutkin naisten ja miesten varsinaiseen olympiakisaan osallistuneet. Ja Nodar Kumaritashvilin kuolema heijastuu lajiin jatkossakin, sillä seuraava olympiarata Venäjän Sotshissa jää vauhdeiltaan selvästi hitaammaksi kuin Whistlerin traaginen kouru. Näin ehtivät Sotshin kisajärjestäjät jo luvata.

Kelkkarataa katsomaan?

Mammuttimaisiksi paisuneiden olympiakisojen suorituspaikoissa on nykyään rakentamista riittämiin, ja kisojen jälkeinen käyttöaste ei juuri vakuuta vaikkapa koskimelontakompleksissa.

Talvikisoissa koskimelonnan "turhuutta" vastannee parhaiten kelkkailu, vaikea kun on kuvitella lajin räjähdysmäistä kasvua nyt tällä kertaa Kanadassa. Ei, vaikka laji olisikin kuinka hienoa nähdä ja kokea.

Hintaa Whistlerin kelkkaradalle kertyi 105 miljoonaa Kanadan dollaria eli noin 70 miljoonaa euroa. Rahaa yritetään saada takaisin ja rataa ylläpitää lähinnä sillä, että lähiseudun tyyriissä hotelleissa majailevat hiihtoturistit kävisivät sankoin joukoin ihmettelemässä massiivista rakennelmaa. Niinpä.

Ilmoita asiavirheestä