Kirjoittaja on raahelainen yhdeksäs-luokkalainen maahanmuuttaja, joka tuli
tällä kirjoituksellaan toiseksi valtakunnallisessa Elämän syke -kirjoitus- ja
kuvataidekilpailussa
maahanmuuttajien sarjassa.
Kaikilla ihmisillä on täysi ihmisarvo, joka perustuu jumalan luomistyöhön. Jokainen on ainutlaatuinen korvaamaton yksilö. Lapsen tulee saada ja kokea hyväksymistä, fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallisen lapsuuden. Psyykkinen syli merkitsee lapselle sellaista vanhemmuutta, jotta vanhemmalle on käytännössä mahdollisuus ja aikaa kuunnella, olla läsnä ja ottaa osaa lapsen elämään.
Lapsi, joka on saanut kokemuksia kasvuympäristössään, kasvaa myös itse yhteisvastuuseen. Myös vanhemman tulee kasvaa ihmisenä lapsen kasvaessa ja aidosti yrittää ymmärtää lastaan.
Koulun merkitys lapsen elämälle on hyvin merkittävä, lapsi saa hyvää opetusta ja pärjää hyvin tulevaisuudessakin. Maailmassa on se huono, että kaikki lapset eivät voi käydä peruskouluakaan. Se voi johtua monesta syystä, joko perheellä on huono elinkeino tai ei ole työtä tai perhe on ollut sodassa.
Lapsille ja nuorille on tarjottava mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa heidän elämäänsä koskettaviin asioihin.
Sota on toinen asia miksi lapsi ei voi käydä koulua, koska sota on yksi pahimmista asioista mitä lapsi voi koskaan kokea elämässään. Sen voin sanoa suoraan, koska olen itsekin kokenut, ja tiedän minkälaista se on ja minkälainen se voi olla nyt Suomen nuorisolle.
Viime vuosina olen monesti kuullut meidän koulumme oppilaiden sanovan, että koulu on aivan turhaa, ei sitä jaksa. Mutta minun mielestä se on väärin ja ei mitenkään pidä paikkaansa. Mutta huomiota tulee kiinnittää myös lapsen vanhemmista eli miten he huolehtivat lapsestaan. Eli jollakulla lapsilla on mahdollisuuksia käydä koulua ja opiskella ja jollakulla ei. Aina se ei vaan siitä johtuu, koska on köyhyyskin.
Valitettavasti monet lapset joutuu jättämään koulun kesken ja ryhtyy tekemään työtä saadakseen vähän rahaa elättääkseen oman perheensä. Mutta minun mielestä lapsityövoima pitää vähentää mahdollisimman paljon ja yrittää jotenkin auttaa heitä. Koska on niin surullista katsoa televisiosta jonkun 5-6 vuotiaan pikku tyttöön tai pojan ilman kenkiä pyytämässä ihmisiltä rahaa. Se kyllä koskee suoraan sydämeen.
Ei olisi ollenkaan huono ajatus, jos meidän koulussamme tehtäisiin joku keräyssysteemi eli jos kerättäisiin vähän rahaa hyväntekeväisyyteen.
Mutta toivottavasti maailmalla tilanne paranee ja niin että jokainen ihminen olisi onnellinen ja pystyisi palaamaan omaan kotimaahan elämään loppuelämänsä oman perheensä kanssa.
Blerim Kovaqi