Moni pitää edelleen Nissania japanilaisena automerkkinä, mutta asia ei pidä ihan paikkaansa. Yhtiön juuret ovat kyllä vahvasti nousevan auringon maassa, mutta paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen, kun nykyisen yhtiön edeltäjä valmisti ensimmäisen autonsa vuonna 1914. Viisikymmentä vuotta sitten alkoi vienti Yhdysvaltoihin ja Suomi seurasi Euroopan ensimmäisenä vientimaana viisi vuotta myöhemmin.
Nykyisin Nissanilla on ristiinomistus ranskalaisen Renaultin kanssa, mikä ei juuri näy päälle päin, mutta autoissa käytetään paljon yhteistä tekniikkaa. Yksi viimeisimmistä yhteistyön hedelmistä on syksyllä myyntiin tuleva Renault Koleos katumaasturi, jonka nelivetotekniikka ja bensiinimoottori ovat Nissanin ja malli tehdään yhtiöiden omistamalla Samsungin tehtaalla Etelä-Koreassa.
Viime vuonna Renault-Nissan allianssi valmisti yli kuusi miljoonaa autoa ollen maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja. Niistä melkein neljä miljoonaa oli Nissaneita. Nissan järjesti toisen kerran koeajotilaisuuden, johon oli kerätty malleja yhtiön kaikilta markkinoilta. Monen kilpailijansa tapaan Nissan valmistaa aivan erilaisia malleja Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Mielenkiintoiseksi kokonaisuuden tekee vielä japanilainen nykyperinne, jossa eri yhtiöt valmistavat autoja toisilleen. Niinpä Nissanilta löytyy Japanissa Isuzun, Mazdan Mitsubishin ja Suzukin valmistamia malleja. Nissan puolestaan tekee autoja kaikille edellä mainituille sekä Chryslerille.
Nissanin todellinen ylpeyden aihe on GT-R, jonka prototyyppi esiteltiin Tokion autonäyttelyssä lokakuussa 2001. Tuolloin yhtiön pääjohtaja Carlos Ghosn lupasi, että tuotantomalli on näytteillä kuuden vuoden kuluttua. Lupaus piti ja auton myynti on alkanut jo kotimaassaan Japanissa. Nissan on ladannut autoon kaiken osaamisensa ja tavoitteena oli vaatimattomasti kehittää parempi auto kuin Porsche 911 Turbo.
Märällä Estorilin radalla ajettujen kierrosten jälkeen ei autoja pysty pistämään paremmuusjärjestykseen, mutta potentiaalia GT-R:ssä on. Siitä kertoo sekin, että legendaarisella Nürnburgringin pitkällä radalla ajettu aika (7,29) on yksi vakioautojen nopeimmista. Ja alittaa reilusti Porschen ajan.
Yli kuudenkymmenen koeajettavan auton joukossa oli paljon perinteisempiäkin ajovälineitä. Osa niistä huokui miellyttävällä tavalla historiaa, kuten Nissan Crew Taxi. Aidossa Tokion taksin keltaisessa värissä ja varusteissa komeillut malli on ollut tuotannossa kesäkuusta 1987 lähtien. Nestekaasulla toimiva Crew antoi oivan kuvan autojen kehityksestä, sillä kuljettajan paikan ergonomia, jousitus ja ohjaus olivat kuin lämmin tuulahdus menneisyydestä.
Hyvin pitkälti samaa henkeä oli korealaisessa Nissan Almera Classicissa, joka onkin muotoilultaan selvää "ysäriä". Kauniisti sanoen klassisista muodoistaan huolimatta malli on hyvin uusi, sillä se esiteltiin vähän yli kaksi vuotta sitten Venäjällä. Sittemmin myyntialue on laajentunut Lähi-Itään ja Etelä-Amerikkaan.
Nissanin mallitarjonta on kaiken kaikkiaan valtava, ja tuotannon rationalisointi on vauhdissa. Vielä kymmenen vuotta sitten käytössä oli 24 perusrakennetta, joiden määrä oli saatu kaksi vuotta sitten karsittua jo viiteentoista. Määrää vähennetään edelleen ja parin vuoden päästä jäljellä on kymmenen perusrakennetta. Niille tehdään hyvinkin erilaisia autoja.
Eurooppalaisittainkin on vaikea uskoa, että sellaiset mallit kuin Micra, Note ja Tiida tehdään samalle pohjalle. Niiden lisäksi samaa B-perusrakennetta käytetään ainakin viidessä eri mallissa, joista suurimmat ovat 4,4 metrin mittaisina selkeästi alemman keskiluokan autoja.
Valtavan malliston aiheuttamasta sokaistumisesta toivuttua pystyi näkemään Nissanin perusajatuksen. Jokaiselle markkina-alueelle tehdään asiakkaiden toiveiden mukaisia autoja. Yhtenäisillä perusrakenteilla saadaan pidettyä hinnat kurissa. Toisaalta japanilaisille tarjotaan heille tuttuja miniautoja, jenkkien saadessa puolestaan valtavia SUV-malleja, joiden kysyntä tosin on nopeasti hiipumassa.
Luvassa on tulevaisuudessa vuosittain melkoinen määrä uusia teknisiä ratkaisuja. Ja vuonna 2011 ovat ensimmäiset sähkö-Nissanit myynnissä Israelissa ja Tanskassa.