Ruotsissa kahta alle 18-vuotiasta tyttöä epäillään ammutun lauantaina Alvestan lähistöllä. Heidät toimitettiin sairaalahoitoon, ja alkuillasta ruotsalaismediat uutisoivat, että toisella heistä on hengenvaarallisia ja toisella vakavia vammoja.
Asiasta uutisoivat muun muassa SVT ja Expressen.
Väkivaltatilanne tapahtui poliisin tietojen mukaan omakotitalossa lauantaina aamupäivällä, ja poliisi tiedotti iltapäivällä uhrien olevan lapsia.
Epäilty mies löytyi tapahtumapaikan läheltä kuolleena. Expressenin tietojen mukaan poliisi etsi tekijää aiemmin päivällä helikopterilla ja epäilty oli tuolloin aseistettu. Poliisi tutkii tapausta murhan yrityksenä eikä etsi muita epäiltyjä tekijöitä.
Poliisi kertoi, että uhrit ja epäilty tunsivat toisensa ennestään, mutta ei avannut yksityiskohtia sen syvemmin.
Alueella oli lauantaina käynnissä laaja poliisioperaatio, ja suuri alue eristettiin rikosteknistä tutkintaa varten. Poliisi korosti, että tilanteesta ei ollut vaaraa sivullisille.
Suomessa aiheesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Uutista päivitetty kauttaaltaan 13.6. kello 17.48 ja 20.22.