Naisen nousu puoluejohtajaksi ei ole enää Suomessa mikään uutinen - ei edes maan kenties arvokonservatiivisimmassa puolueessa, kristillisdemokraateissa. Kansanedustaja, lääkäri Päivi Räsäsen valinta Bjarne Kalliksen seuraajaksi viime lauantaina oli niin yllätyksetön ja itsestäänselvä tapahtuma, ettei se ole synnyttänyt mitään erityistä sukupuolinäkökulmaa korostavaa keskustelua.
Tämä on hyvin ymmärrettävää kaiken sen jälkeen, mitä Suomessa on viime vuosina tapahtunut. Naispresidentin ja -pääministerin jälkeen pienen puolueen puheenjohtajuuden meno niin sanotun "heikomman" sukupuolen edustajalle tuntuu arkiselta asialta. Räsänen ei sitä paitsi ole edes ainoa naispuoluejohtaja tällä hetkellä Suomessa. Vasemmistoliittoa on johtanut jo pitkään Suvi-Anne Siimes.
Räsäsen valintaa on kommentoitu enimmäkseen hyvin tavanomaisista poliittisista näkökulmista. Päähuomio on kohdistunut puolueen linjaan ja olemukseen johtajavaihdoksen jälkeen. Naisnäkökulma on tullut esiin oikeastaan vain, kun on puhuttu siitä, miten neljän lapsen äiti voi yhdistää perhe- ja työvelvollisuudet - ja senkin nosti keskusteluun Räsänen itse.
KD:stä tuli Räsäsen valinnan jälkeen maan ensimmäinen ja ainoa puolue, jonka puheenjohtajana ja puoluesihteerinä on samaan aikaan nainen. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, Annika Kokkoa edelsi puoluesihteerinä Milla Kalliomaa.
KD:n toinen puheenjohtaja ja Räsäsen ensimmäinen sijainen on Marja-Leena Kemppainen Oulusta. Olisikohan tässä riittävästi aihetta tarkistaa käsitystä kristillisdemokraattien vanhoillisuudesta? Ainakaan puolueen julkista kuvaa sävyttäneet uskonnollispohjaiset riidat ja ahdasmielisyyden kirvoittamat puolueloikat eivät ole koko totuus.
Johtipa puoluetta nainen tai mies, perusongelma on sama: miten lisätä kannatusta ja päästä hallitukseen. Räsänenkin pyrkii saamaan puolueensa takaisin vallan kamareihin. Viiden prosentin kannatuspohjalla ei kuitenkaan pötkitä pitkälle. KD tuskin pääsee koskaan hallitukseen omilla avuillaan. Se kelpuutetaan vain jonkin koalition apupuolueeksi, jos sellaista joskus tarvitaan.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Räsäsen on pidettävä puolueensa yhteistyökykyisenä kaikissa mahdollisissa vaihtoehdoissa ja tilanteissa. Hänen ei ole järkevä valita yhteistyösuuntaa sen paremmin oikealta kuin vasemmaltakaan, vaikka on todennäköistä, että porvarivaihtoehdossa voi syntyä suurin tarve turvautua KD:hen apupuolueena.
paakirjoitus@kaleva.fi