Suomalaisesta urheilun kuluttamisesta voi nostaa esiin kaksi läpitunkevaa teemaa. Suomalaiset ovat lääpällään menestymiseen -- ja erityisesti olympialaisissa.
Lajunen on suomalaisille olympiasankari, mutta urheilijan sisällä ei maaliviivalla myllertänyt sen enempää kuin MM-kisoissa tai maailmancupissa.
"Henkilökohtaisesti olympiavoittajan titteli ei ole sen kummallisempi kuin maailmancupin voittajan titteli. Suorituksellisesti kisa on yksi muiden joukossa, mutta katsojat ja media nostavat olympialaisissa jalustalle."
Toki mies ymmärtää olympiakullan merkityksen. Salt Lake Cityn joukkuekilpailua seurasi Suomessa 2,3 miljoonaa televisiokatsojaa.
"Se lisäsi sitä tunnetta, että olemme kuitenkin edustaneet koko Suomea."
Fakta on silti se, että urheilija tekee lähes koko työnsä itsenäisesti omien valmentajiensa kanssa.
"Kaikille on varmaankin tähän päivään mennessä tullut selväksi, ettei Hiihtoliiton touhu ole ollut kaikilta osiltaan onnistunutta. Tarkoitus olisi, että liitto auttaa urheilijaa harjoittelemaan ja luo mahdollisuudet kilpailla. Kokemus itselläni ja monilla muilla on ollut päinvastainen. Oman maan organisaatio on ollut ennemmin tulppa kuin sytytystulppa", Lajunen sanoo suoraan.
Lajunen nostaa esimerkiksi suksihuollon. Hänellä oli maailmancupissa oma luottotyyppi, joka tunsi Lajusen kaluston. Olympialaisiin häntä ei kuitenkaan huolittu mukaan.
"Kauden tärkeimmissä kisoissa on sitten ihan tuntemattomat kaverit huoltamassa suksia."
Salt Lake Cityn menestyksen hetkellä Lajunen oli nuori mies, 22-vuotias. Jos hän oli urheilijana poikkeuksellinen, sitä oli myös hänen uransa loppuminen.
Kaksinkertainen maailmancupin voittaja ja 13 arvokisamitalin mies nosti kilpasukset naulaan 24-vuotiaana, vain kaksi vuotta olympialaisten jälkeen.
Olisi ollut jopa mahdollista, että hänen uransa olisi ollut ohi jo Naganon olympialaisten jälkeen, jolloin Lajunen oli hädin tuskin täysi-ikäinen.
"Mietin jokaisen kauden jälkeen, kannattaako jatkaa vai ei. Naganon aikaan ajattelin, että olin jo saavuttanut haluamani eli päässyt maailman huipulle."
Silti: Lajunen nousi huipulle niin nuorena, että hänen uransa maailman kärjessä kesti kahdeksan vuotta. Se on oikeastaan pitkä aika olla yhtäjaksoisesti aivan terävimmällä huipulla.
"Ei se olisi ollut mahdotonta, että olisin jatkanut pidempäänkin. Arvioin kuitenkin, että kannattaa lopettaa aikaisemmin, että ehtii käydä koulut ja pääsee helpommin työelämän kuvioihin mukaan."
"Myös toimintaympäristö yksilöurheilijalle on Suomessa haasteellinen. Se on olosuhteiden osalta ikävä ammatti. Lisäksi Lahden tapahtumat muuttivat ilmapiiriä sillä tavalla, ettei enää tuntunut niin hienolta olla huippu-urheilija."