Matti Karhula,
arkkitehti
Oulu kehittyy. Keskustan lähikehä on muuttunut joutomaasta eläväksi osaksi kaupunkia. Kehitimme Etulyötylle urbaanin asuntoalueen, Kasarmille vanhan ja uuden arkkitehtuurin kudelman. Toppilassa kehittyy Meri-Oulu, kaupunki perinnemaisemassa.
On ollut palkitsevaa esitellä kaupunkisuunnittelumme tuloksia niin kotimaassa kuin Euroopassakin. Kertoa seminaareissa ja näyttelyissä, miten me täällä pohjoisen taivaan alla kotejamme rakennamme. Ei ole tarvinnut hävetä.
Tänään Oulun visio on uudistaa kaupunkikeskustaa. Näemme, kuinka tulevaisuudessa kortteleiden historia muodostaa uuden ja uljaan arkkitehtuurin kanssa kaunista ja kiinnostavaa kaupunkikuvaa sekä valoisia ja suojaisia tiloja kaikenikäisille. Päämäärämme on parantaa keskustan vetovoimaa.
Mutta ei ole Oulu onnistunut, mikäli yliopistoon on uskominen. Koska kaupungin imago ei vedä opiskelijoita Ouluun, kiinteistöspekulantit ovat valmiita tarjoamaan kaupungille auttavan kätensä ja siirtämään yliopiston Raksilaan. He tarjoavat WAU-arkkitehtuuria ja turistimassojen ryntäystä. Näin vetovoima korjaantuu, kaupunki vahvistuu ja yliopisto pelastuu, väittävät he.
Hurjia ovat spekulanttien haaveet. Mutta on puheissa jotain perääkin. On tunnustettava, että edistys nilkuttaa. Vielä on kaupunki nukkavieru. Ei ole onnistuttu tekemään kortteleista eläviä ja ehyitä kokonaisuuksia. Ei ole nähty asukasmäärän kasvua eikä lapsiperheiden invaasiota.
Missä vika? Kaavoitushyödyn ahnehtiminen on sokaissut.
Jotta kaupunkimme kehittyisi ja korttelihankkeet menestyisivät, on muistettava muutama perustotuus:
1. Kaupunkikehityksen väline on asemakaavoitus. Se on oikeusvaikutteista toimintaa, joka tarkoittaa kiinteistöjen välistä yhdenvertaisuutta ja tasapuolisia ratkaisuja. Kaupungin tehtävä on ohjata hankkeita ja varmistaa prosessien lainmukaisuus.
2. On kunnioitettava myös kiinteistöjen omistaja-asukkaiden tahtoa. Ei ole hyvän hallintotavan mukaista kuunnella pelkästään markkinavoimien ääntä.
3. Koska ylikorkea kolossi ei mahdu kaikille tonteille, on tehtävä valintoja. Kuka saa, saako kukaan. Ei ole oikein, että yksi ottaa rakennusoikeuden ja naapuri saa tyytyä ramppeihin ja huoltotiloihin. Parempi olisi yhdessä sopia.
Ei tästä ilman yhteistyötä mitään tule. Lisäksi tarvitaan myös kaupungin ponnisteluja. Koska Oulussa asemakaavoitus toimii voimiensa äärirajoilla, päättäjien velvollisuus on varmistaa kaavaprosessien eteneminen ja myöntää lisäresursseja.
Huono on se kaupunki, joka ei ymmärrä investoida tulevaisuuteensa.