Auringoton sydäntalvi pakenee hyvää vauhtia kohti Norjaa. Tähtitieteilijä Johannes Kultima Sodankylän geofysiikan observatoriosta laskee, että kaamos liukuu vuorokaudessa kohti pohjoista vuorokaudessa noin kuusi kaariminuuttia eli kymmenisen kilometriä.
"Maanantaina tammikuun 15. päivänä kaamosraja kulkee leveyspiiriä 69 astetta ja 36 minuuttia. Käsivarressa ja kaamos on livahtanut jo Norjan puolelle. Tenojoen varrella Utsjoella raja kulkee tänään suunnilleen Akukosken kohdalla", hän kertoo.
Syvimmillään kaamosaika Lapissa oli talvipäivänseisauksen aikaan eli viime vuonna joulukuun 22. päivänä. Tuolloin kaamoksen eteläraja kulki Kolarin Saariputaalta Kittilän Kaukosen kautta Sodankylän kirkonkylän eteläpuolelle ja edelleen Savukosken kirkonkylän pohjoispuolelle.
Tarkka raja
on häilyvä
Kultima kertoo, että kaamosrajalla auringon yläreuna jää horisontin taakse. "Se on kuitenkin tavallaan häilyvä raja, sillä siihen vaikuttaa ilmakehän refraktio eli valon taittuminen. Horisontissa oleva kohde näyttää olevan korkeammalla kuin mitä se todellisuudessa on. Ilmiö on sama kuin kangastuksissa", hän sanoo.
Refraktio ilmakehässä riippuu kohteen ja havaitsijan välisen ilmakerroksen tiheydestä, joka taas riippuu ilman paineesta, lämpötilasta ja kosteudesta. "Jos lämpötila muuttuu vaikkapa kymmenen astetta, se vaikuttaa kaamosrajan sijaintiin pohjois-eteläsuunnassa jopa neljä kilometriä", Kultima kertoo.
Maastoesteistä johtuen myöskään puhdasta horisonttia ei näy juuri muualla kuin järvenselällä tai tunturinhuipulla.
Pisimmillään kaamos kestää Utsjoella, missä aurinko on piilossa peräti seitsemän viikkoa. Almanakan mukaan kaamos päättyy Utsjoella tiistaina tammikuun 16. päivänä. Käytännössä keskitalven auringoton kausi Tenon rantatörmällä on kuitenkin ohi vasta noin kaksi viikkoa myöhemmin.
"Almanakka todellakin tietää, että Utsjoen horisontissa aurinko näkyy ensi kerran tammikuun 16. päivänä, mutta jokitörmältä katsottuna horisontti on kaukana tunturien takana. Kirkonkylällä joissakin paikoissa aurinko saattaa vilahtaa jo tammikuun 19. päivänä, mutta meillä Junttikoskella aurinko näkyy kunnolla vasta helmikuun puolella", Postipekkana tunnettu Pekka Haapala, 77, muistuttaa.
Auringon saapumisen toki aistivat myös Junttikosken asukkaat, sillä heille sen valo heijastuu Norjan puolen tuntureiden rinteistä.
Lohimiehelle
jäidenlähtö tärkeämpää
Postipekan nimen Pekka Haapala on saanut työskenneltyään pitkään Utsjoen postinhoitajana. Tenon varren elämänmenoa ja luonnon kiertokulkua hän on seurannut aktiivisesti jo 55 vuoden ajan.
Postipekka on lohimiehiä, joten kaamoksen päättyminen ei ole hänelle yhtä tärkeä luonnontapahtuma kuin jäidenlähtö.
Monien muiden tavoin hän ei aio kavuta tunturiin vastaanottamaan aurinkoa, joka muutaman kuukauden kuluttua ei jätä pohjoisen asukkaita rauhaan öisinkään.
"Merkkitapahtuma kaamoksen päättyminen meille tietenkin on, sillä kyllä aurinko kummasti virkistää ihmisen mieltä. On auringon paluuta Utsjoella joskus yhdessä juhlittukin", hän kertoo.
Postipekka seuraa luontoa päivittäin ja raportoi havainnoistaan omilla nettisivuillaan. Kuluva talvi on ollut hyvin poikkeuksellinen myös Ylä-Lapissa.
"Esimerkiksi viime keskiviikkona meillä oli yksi lämpöaste ja nuoskakeli. Seuraavana päivänä oli 18 astetta pakkasta", hän kertoo.
