
Tarkkasilmäisimmät asiakkaat ovat jo saattaneet bongata K-Citymarket Kaakkurin kalatiskin lasiin kesäkuussa tulleet uudet merkit, jotka kertovat uudesta sertifioidusta kalatiskistä.
Kaakkurin Citymarket onkin nyt Oulun ainoa Citymarket, jolla on sertifioitu kalatiski.
Sertifioidun kalatiskin tärkein periaate on, että kalastus on tehty kestävästi ja vastuullisesti alusta loppuun. Menetelmät, joilla sertifioitua kalaa kalastetaan, eivät aiheuta haittaa kalakannoille, veden ekosysteemille tai muille ympäristön lajeille.
Sertifioidulla kalalla on tärkeä tehtävä kalakantojen suojelemisessa, sillä luonnonkalakannat ovat pienentyneet viime vuosina rajusti muun muassa ylikalastuksen vuoksi. Monet aikaisemmin yleiset kalalajit ovat nykyään uhanalaisia.
”Sertifioitu kala tarkoittaa käytännössä sitä, että koko ketju kalastusalukselta kauppaan on toteutettu erittäin kestävästi ja vastuullisesti. Sertifioidulla kalalla sertifikaatti täytyy olla sekä kalastajalla, kalankäsittelylaitoksella, tukkureilla että kaupalla”, K-Citymarket Kaakkurin kalamestari Janne Malmi kertoo.
Sertifioidun kalatiskin tuotteissa käytetään kahta erilaista sertifikaattia. ASC-sertifikaatti osoittaa, että kalanviljely on tehty vastuullisesti ja läpinäkyvästi. MSC:n kalamerkki taas löytyy luonnonvaraisista kaloista ja äyriäisistä, jotka ovat peräisin kestävän kalastuksen standardin mukaisesti vastuullisista kalastusyrityksistä.
Kotimaisista kaloista viljeltyä kirjolohta saa ASC-sertifioituna ja silakkaa MSC-sertifioituna. Lisäksi kalatiskillä on laaja valikoima sertifioitua tuontikalaa ja äyriäisiä.
Paikallista kalaa tuoreempaa ei olekaan
K-Citymarket Kaakkurin kalatiskillä on valtakunnallisessakin mittakaavassa erittäin laaja ja monipuolinen valikoima. Tuoretta kalaa tuodaan kauppaan kuutena päivänä viikossa.
Kesällä tärkeimpiä kalatiskin antimia ovat pohjoisen ja lähialueen kalastajien saaliit.
”Paikallinen kalahan on vastuullista lähiruokaa parhaimmillaan. Kun Oulunsalossa kalastajat lähtevät aamulla verkoille, niin ennen puoltapäivää fisut ovat jo meillä myytävänä”, Janne kertoo.
Oulujärven suunnalta Kaakkuriin matkaa kesäkuussa joka viikko erä tuoretta kuhaa. Kesäkuun alkupuoliskolta lähtien, kun Inarijärvestä on lähtenyt viimeisetkin jäät, on kalatiskille alkanut kulkeutua pohjoisen siikaa. Myös Kuusamon muikkuja löytyy tiskiltä taatusti läpi kesän.
Kesä onkin kotimaisen kalan parasta sesonkia.
”Juuri nyt on alkanut Perämeren lohen kausi. Kotimaisen kalan kovin sesonki on ehdottomasti juhannusviikolla”, Janne kertoo.
Kalatiskiltä saa parhaat vinkit
Pohjois-Suomen suurimman Citymarketin kalatiskin takana työskentelee ammattitaitoista ja innostunutta porukkaa, joka auttaa ja antaa mielellään vinkkejä kaikenlaisiin kala- ja äyriäisruokiin.
Kalatiskiltä saa apua myös kalojen oikeaoppiseen säilytykseen. Pyydettäessä mukaan saa myös jäitä, jotta kala pysyy kylmänä koko kuljetuksen ajan.
”On mahtavaa, että meidän asiakkaat kyselevät kalatiskillä laidasta laitaan kysymyksiä niin resepteistä, kalansäilytyksestä, käsittelystä kuin valmistuksestakin. Välillä saatetaan pyytää kalastusvinkkejäkin – niitäkin voidaan kyllä antaa, mutta en mene aivan takuuseen onnistumisesta”, Janne naurahtaa.

Kalatiskiltä saa halutessaan apua myös kalan käsittelyyn ja valmistukseen. Tarvittaessa kala voidaan fileerauksen jälkeen maustaakin valmiiksi, jos asiakas niin toivoo.
”Meiltä voi hakea esimerkiksi valmiiksi maustettuja äyriäisiä – ei tarvitse kuin napata mukaan, lyödä grilliin ja kypsentää ennen syömistä”, Janne vinkkaa.
Janne rohkaisee ihmisiä kokeilemaan kala- ja äyriäisruokien valmistamista alusta alkaen myös itse omassa keittiössä, vaikka pitkää kokemusta ei olisikaan.
Janne on työskennellyt kalojen parissa jo parikymmentä vuotta – ensin kauppahallissa 15 vuotta ja sitten kaupan kalatiskillä 5 vuoden ajan.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä mies uskaltaakin sanoa, että kalan oikeaoppinen käsittely tai valmistaminen ei ole turhan vaikeaa, vaan kaikki on helposti opeteltavissa, kunhan saa vain oikeat täsmävinkit ennen aloitusta.
”Moni saattaa virheellisesti ajatella, että kala on jotenkin vaikea ja vaivalloinen valmistaa, vaikka sehän on kaikista ruoista nopein ja siitä saa todella helposti herkullista ruokaa. Kalan lisäksi myös erilaiset äyriäiset ovat tosi helppoa kesäruokaa – esimerkiksi simpukat on äärimmäisen helppo ja nopea ruoka kesällä grilli-iltoihin”, Janne rohkaisee.
Kalamestarin oma kesäherkku on grillattu meribassi, joka grillataan kokonaisena limellä, chilillä ja korianterilla höystettynä.
”Suosittelen lämpimästi kokeilemaan – se on nopeaa, aivan huippuhyvää ja kaikki kenelle olen sitä suositellut, ovat sitä kehuneet”, Janne Malmi kertoo hymyillen.
Seuraa ruokakaupan elämää: K-Citymarket Kaakkuri Facebookissa & Instagramissa.
Nappaa alta K-Citymarketin oman kalamestarin kehittelemät herkkureseptit kesään:
Grillatut jättirapuvartaat
Ainekset:
• jättirapuvartaat ASC-sertifioitu
• timjami
• sitruunamelissa
• persilja
• valkosipuli
• tuore chili
• rypsiöljy
• suola
• sitruunamehu
Valmistus:
Sekoita yrtit, valkosipuli, chili, sitruunamehu ja öljy sauvasekoittimella. Laita öljyä sen verran että rakenteesta tulee tahnamainen.
Mausta jättirapuvartaat suolalla ja grillaa kuumassa grillissä tai pannulla nopeasti kypsäksi. Penslaa kypsät ravut maustetahnalla ja nauti.
Grillattu Meribassi
Ainekset:
• meribassi ASC-sertifioitu
• lime
• tuore chili
• tuore korianteri
• suola
Valmistus:
Viillä Meribassin pintaan muutama viilto ja mausta suolalla. Täytä perattu bassi limelohkoilla, reilulla määrällä korianteria ja chilillä.
Grillaa molemmin puolin kypsäksi – kala kypsyy nopeaa, joten muutama minuutti riittää.
Raikas kuha-cheviche
Ainekset:
• kuhafile
• avocadoa
• limeä
• punasipulia
• paprikaa
• valkosipulia
• korianteria
• chiliä
• oliiviöljyä
• suolaa
Hox! Muista, että kalan olisi hyvä käydä pakastimessa parin vuorokauden verran ennen tarjoilua.
Valmistus:
Paloittele kala sopivan kokoisiksi paloiksi. Kuutioi avocado, paprika ja punasipuli, sekä hienonna chili ja korianteri. Lisää sekaan suolaa, sopivasti chiliä sekä hieman oliiviöljyä.
Purista joukkoon limemehua, joka raakakypsentää kuhan. Anna kypsyä noin 15 minuuttia.
Nauti nachojen tai tortillalettujen kanssa.