Kukkolalainen valokuvaaja Jaakko Heikkilä lisää puolimetrisiä halkoja peräpohjalaistalonsa pirtin uuniin. Punahehkuisessa hiilloksessa leimahtaa iloinen valkea. On iltapäivän kiireetön hetki; aika tuntuu pysähtyneen ennen pimeän laskeutumista.
Tällaisina talven päivinä Heikkilä tykkää kuljeskella kuuntelemassa ihmisiä ja tallentamassa heidän arkeaan hienovaraisesti kameran linssin läpi. "Tämä on oleskelun aikaa", hän määrittelee.
Kiireettömällä kuuntelulla saa yllätettyä arjesta jotain syvempää. Ja se onkin valokuvaajan tähtäimessä, löytää arjesta hiljaista pyhää. "Kuvaaminen on pääasiassa kuuntelemista. Sen opetti koski minulle jo pikkupoikana: kuuntelemisen ja nöyryyden."
Heikkilän uusin valokuvateos Kukkolankoski julkistettiin kukkolalaisten kyläjuhlassa perjantai-iltana. Siinä on samaa ihmisten läheisyyden tuntua kuin hänen aiemmissakin meän maan elämää kuvaavissa teoksissaan.
Kirjaa varten Heikkilä porisutti sataa kuntaa kyläläistä ja soutelipa polkupyörineen joen toisellekin puolelle porisemaan. Työ oli peruskukkolalaiselle erityisen antoisa, sillä samalla hän oppi tuntemaan entistä paremmin omia isovanhempiaan. "Isän ja äidin vanhemmista on täällä selvästi tykätty. Koko homma oli puhdasta nautintoa."
Koski ja kala
Rinnan valokuvateoksen kanssa syntyi puolen tunnin dokumenttielokuva, joka on Heikkilälle uusi aluevaltaus.
"Dokumenttifilmissä otin pikkuisen riskin, mutta riskeillähän avataan uusia uria. Lopputulokseen olen pirskatin tyytyväinen."
Kirja ja dokkari ovat merkittävä osa Kukkola kosken äärellä -projektia, sen kulttuurinen finaali. Kylätoimikunta antoi Heikkilälle täyden taiteellisen vapauden työn tekemiseen.
"Se osoittaa kylältä hyvää itsetuntoa. Keskustelu on ollut suorastaan järjettömän hienoa", hän kehuu. Toisaalta kylä tuntee taiteilijansa.
Kukkolan kylä kiertyy niin Suomen kuin Ruotsin puolellakin kuuluisan koskensa ja kalan ympärille. Kirjassa se sanotaan laittamattomasti: "Koski oon suuri asia, soon ko paratiisi maan päällä."
Kylä sykkii kosken ja kalan tahtiin, sen oppi Jaakko Heikkiläkin nuorena poikana, kun isä vei hänet tutustumaan lippoamisen saloihin.
Kukkolan projekti on Heikkilän mukaan puhaltanut uutta henkeä kylälle ja vuosikymmenet hukassa ollut yhteisyyskin virran toiselle puolelle on matkailun myötä alkanut elpyä. Teokset julkistetaan lähiaikoina myös Ruotsissa.
Heikkilä on varma, että kanssakäyminen saisi päälle vielä uuden vaihteen, jos joen yli saataisiin kylien innokkaasti ajama kävelysilta.