Justin Bieber -fanit lei­riy­tyi­vät Ro­tuaa­ril­le

Hanna Markkanen ja Anni Alakontiola saapuivat maanantai-iltana Rotuaarille pitsan, jäätelön ja energiajuomien kanssa.

Hanna Markkasella ja Anni Alakontiolalla oli mukana reilusti evästä ja energiajuomaa yötä varten.
Hanna Markkasella ja Anni Alakontiolalla oli mukana reilusti evästä ja energiajuomaa yötä varten.

Hanna Markkanen ja Anni Alakontiola saapuivat maanantai-iltana Rotuaarille pitsan, jäätelön ja energiajuomien kanssa.

Leiripaikaksi valittiin itsestäänselvästi Stockmannin pääovi, sillä Kempeleen lukiolaisten tavoitteena on saada liput Justin Bieberin Suomen konserttiin. Lippuja aletaan myydä tiistaiaamuna.

"Me ollaan jo kauemman aikaa tykätty Justin Bieberin biiseistä ja fanitettu sitä", Markkanen sanoo.

Myös Bieberin Suomen konserttia kaksikko oli ehtinyt odottaa kauan.

"Heti, kun huomasimme netistä, että Bieber tulee Suomeen, ajattelimme, että meidän on saatava sinne liput keinolla millä hyvänsä", Markkanen kertoo.

Energiajuomaa ja puhelimia

Tytöt ovat varautuneet kesäyöhön eväiden, vaatteiden ja erilaisen tekemisen kanssa.

"Minulla on mukana läppäri, josta voimme kuunnella Justinin musiikkia. Ja kolme puhelinta, jos jostakin loppuu akku", Anni Alakontiola kertoo.

Laukusta löytyvät myös pelikortit, jos aika käy yön mittaan pitkäksi.

Kotona nuorten leiriytymisideaan suhtauduttiin myönteisesti.

"Meillä oltiin tosi kannustavia. Sanoivat, että hyvä, kun saat tilaisuuden tähän", Alakontiola sanoo.

Markkanen ja Alakontiola eivät pistä pahakseen, jos paikalle tulee muitakin jonottajia.  "Voisi tutustua muihin samanhenkisiin ihmisiin", he sanovat.

Noin kello 23.30 paikalla ei ollut vielä muita Justin Bieber -faneja.

Justin Bieberin keikka järjestetään Hartwall Areenalla Helsingissä ensi vuoden huhtikuussa.

Ilmoita asiavirheestä