Suomen painijoukkueen johtaja ja monitoimimies Tuomo Karila ei säästellyt sanojaan tai ylpeyttään, kun hän kehui Marko Yli-Hannukselaa.
Karila kuvasi Yli-Hannukselaa tinkimättömäksi harjoittelijaksi, painijaksi viimeistä piirtoa myöten. Karilan mukaan Yli-Hannukselalla on fysiikka kunnossa, tarpeeksi kokemusta ja "kypärä kunnossa".
Siinä olisi oiva lasti minkä tahansa lajin urheilijalle.
Paini ei ole päässyt koskaan eroon junttileimastaan ja lajin harrastajat ovat joutuneet usein kokemaan vähättelyjä muiden lajien taholta.
Totuus ei voisi olla erilaisempi. Suurin osa suomalaisista kansallisen tason joukkueurheilijoista voisi mennä huoletta katsomaan painisalille, miten todellinen urheilija harjoittelee.
Siinä alkaa heikompaa hirvittää.
Yli-Hannukselalle hopea ei ole häpeä. Finaalissa oli tällä kertaa vastassa liian kova mies, karu karpaasi entisen Neuvostoliiton alueelta. Yli-Hannukselalle hopea oli Ateenassa maksimisuoritus.
Ilmajokinen painija saattoi olla Suomen viimeinen ässäkortti näissä kisoissa. Näyttää yhä vahvemmin siltä, että Suomen joukkue on jäämässä ensimmäisen kerran ilman kultamitalia kesäolympialaisista.
Olympiamitalit eivät ole todellakaan elämän tärkeimpiä mittareita. Mutta jos mitalit yhä jatkossakin kiihottavat kansaa, on urheilun ja yhteiskunnan suhde mietittävä uudestaan.
Jos Marko Yli-Hannuksela tai Marko Kemppainen olisi voittanut kultaa, olisiko suomalaisessa urheilussa kaikki ollut hyvin? Painin päävalmentaja Pasi Sarkkinen nosti kissan pöydälle: pelkkä talkoohenki ei luo enää uudella vuosituhannella kuin yksittäisiä onnistumisia. Ja lajiliitot tuntuvat olevan lähes pelkästään näiden yksittäisten onnistumisten varassa.
Ruotsissa urheilu ja yhteiskunnan suhde on erilainen, samoin rahanjakomalli. Tuloksen voi lukea mitali- ja pistetaulukosta.
Monesko kesäolympialaisten kultamitali tämä olisi ollut Suomelle? Älkää kysykö liian vaikeita.
Suomen kesäolympialaisten kultamitalimäärä on kovin tulkinnanvarainen asia. Kulta olisi ollut järjestysnumeroltaan 100, 101 tai 104.
Jos mukaan lasketaan kaikki kesäolympialaisten kultamitalit, on seuraava voitto numero 104. Silloin mukana ovat kolme taidelajien kultamitalia sekä taitoluisteluvoitto vuoden 1920 kisoista Antwerpenistä.
Usko Karhumäki voitti epiikkakirjallisuuden Berliinissä 1936. Aale Tynni oli paras lyriikkakirjallisuudessa ja Yrjö Lindegren asemakaava-arkkitehtuurissa vuonna 1948 Lontoossa. Kukin tykönään saa päättää, pitääkö nämä laskea urheilukisojen kultamitaleiksi.
Voi vain kuvitella, miten Antero Mertaranta selostaisi Aale Tynnin lyriikkakirjallisuuden kilpailua. "Tynni näyttää aloittavan A:lla, kyllä. Sehän on aamu, loistava veto Tynniltä. Hän näyttäisi ilmiselvästi jatkavan romanttisen kauden linjaansa."
Hylätään taidelajit - taitoluistelu on paljon pahempi paikka. Taitoluistelu on selvä talvilaji, mutta hienoa urheilua kaikki tyynni - tapahtui se sitten kesällä tai talvella. Ovathan esimerkiksi kaikki sisäpalloilut tai vaikkapa paini ja nyrkkeily yhtä lailla talvilajeja kuin taitoluistelukin.
Olkoon seuraava Suomen kultamitali järjestyksessään numero 101.
Sen vuoro on mahdollisesti Pekingissä 2008.