Kun kysytään ylipäätään ihmisiltä, tai junioriurheilijoilta itseltään, minkälainen on turvallinen ja reilu ympäristö kasvaa nuorena urheilijana, kukaan ei varmasti sanoisi ensimmäisenä sitä, millaista se nykyään on.
Esimerkiksi Ylen artikkelissa (yle.fi 16.9.23) kerrotaan hyvin nuorten ja vanhempien näkökulmasta miten epätasa-arvo näkyy heidän elämässään, ja miten vanhempien hyvät suhteet tai jopa varallisuus voivat vaikuttaa lapsen asemaan joukkueessa. Ylen kyselyn mukaan 60 prosenttia vastanneista on kohdannut epätasa-arvoisuutta junioriurheilussa. Mikä on vialla?
Kokemukseni mukaan paras asia kuvaaman tilannetta on kaksi tietä. Ensimmäisestä tiestä seuraa menestystä, vastuuta, paineita ja rasitusvammoja, toisesta tiestä ulosjättöä, epäoikeidenmukaisuutta ja motivaation loppumista. Nämä molemmat polut johtavat yllättävästi nuoren urheilu-uran loppumiseen.
Minulla on kokemusta molemmista teistä. Kun olin noin yhdeksänvuotias minulle sanottiin, että olen liian pienikokoinen, enkä sen takia saa välttämättä pelata niin paljon kuin kaikki muut. Muistan, miten paljon se sattui. Tunsin olevani todella huono, vaikka kyse oli omasta pituudestani ja olimme pieniä lapsia.
Toisenlaiseen tilanteeseen päädyin viime kaudella. Päädyin aika vahingossa pelipaikkaani pelaavien ihmisten puutteen takia pelaamaan aikuisten sarjaa. Yhteensä tuli pelattua 80 peliä. Oma viikkokalenteri täyttyi ja täyttyi. Tunsin todella kovaa painetta siitä, miten minun olisi pitänyt olla aina siellä missä minua tarvittiin, vaikka alkuvuodesta lääkärin mukaan voisin invalidisoitua, jos pelaisin liikaa.
Oli kamalaa miten oma poissaoloni vaikutti, ja koin syyllisyyttä omista valinnoista, koska aina joku joutui pettymään. Itse en saanut loppukaudesta päättää enää halusinko pelata lasten vai aikuisten sarjassa. Lopulta piti pelata jo hampaat irvessä, koska olin niin väsynyt.
Tiedän, että en ole ainut. Nuorten rasitusvammat ovat olleet valtavassa nousussa jo pitkään. Esimeriksi Ylen uutisoinnin (Radio Suomi Pohjanmaa 4.2.22) mukaan syynä ovat yleensä liian suuri urheilumäärä ja vähäinen lepo.
Meidän on pakko keksiä ratkaisuja! Urheilulla on monia valtavia fyysisiä ja henkisiä terveysvaikutuksia suuntaan ja toiseen. Silti Suomessa on niin monia nuoria, jotka eivät saa urheilla omien rajojensa mukaan. Niin monia, jotka kokevat valtavaa epäonnistumisen tunnetta päivittäin, rikkoutuneita joukkueita ja polvia.
Ei epätasaisuutta enää. Lapsia ei saa rasittaa niin paljon henkisesti ja fyysisesti oman intohimon hintana. Asia on mahdotonta ratkaista ellei koko keskinäistä kilpailunäkökulmaa muuteta ja junioriurheiluun tuoda tasapainotusta.
Liikunnan ilo hukassa
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.