-Sä olet Nina?, Yleisradion toimittaja varmisti judoka Nina Koivumäeltä ennen kuin aloitti tv-haastattelun.
Mahdollisuuksia oli kaksi: Koivumäen lisäksi tiedotustilaisuudessa oli Suomen toinen olympiajudoka, Johanna Ylinen.
Koivumäki nyökkäsi ja haastattelu pääsi käyntiin. Tällaista on pienten lajien urheilijoiden elämä olympialaisissa.
Maailman suurin urheilutapahtuma on kuin julkisuusaurinko, jota pienet urheilulajit kiertävät neljän vuoden mittaisella kiertoradalla.
-Tähän asti olen antanut ehkä kerran vuodessa haastattelun liiton tiedottajalle, ja se on julkaistu Ippon-lehdessä. Tänä vuonna kyselyjä on tullut koko ajan, Koivumäki sanoi kisojensa jo päätyttyä.
Kesäolympiakisat on maailman suurin urheilutapahtuma. Mammuttikisat ja niiden julkisuus aiheuttavat kummallisia asioita: iso lauma suomalaisia toimittajia ja kuvaajia matkustaa maapallon toiselle puolelle raportoimaan urheilulajeista, joita kukaan ei seuraa kisojen välisenä aikana.
Ammunnan juhlaa
Viime päivät ovat olleet suomalaisen ammunnan juhlaa. Satu Mäkelä-Nummela ampui kultaa trapissa, HenriHäkkinen pronssia ilmakiväärissä.
Sen jälkeen kun ministeri ja tv-kamerat ovat juhlallisesti vastaanottaneet heidän takaisin koti-Suomeen, vaipuvat he hiljalleen unohduksiin. Eikä ammunnan arvokisoista kannata odottaa suoria lähetyksiä ennen kuin neljä vuotta on taas kulunut ja Lontoon olympiakisat alkavat.
Syy on tavassa, jolla Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) myy kisojen tv-oikeudet. KOK ei myy yleisurheilua yhtäälle ja nykyaikaista viisiottelua toisaalle, vaan koko paketin könttänä.
Yleisradio ei kerro, miten paljon se on maksanut Pekingin kisojen oikeuksista. Valistunut arvio on kahdeksan miljoonaa euroa.
Kun kisoista on maksettu valtava summa, haluaa Yle myös hyödyntää oikeutensa. Yleisradion kisajoukkue on noin neljä kertaa Suomen olympiajoukkueen kokoinen.
Tarvitseeko kisat jalkapalloa?
Maailman urheilun jättiläinen sekä harrastajamäärän että julkisuuden perusteella on jalkapallo. Tv-katsojamäärissä mitattuna jalkapalloilun MM-kisat ottelee samassa sarjassa kesäolympialaisten kanssa.
Mutta missä jalkapalloilu luuraa olympiakisoissa?
Kyllä sitä pelataan, mutta kummallisena, vesitettynä arvoturnauksena: pelaajat ovat alle 23-vuotiaita. Jokaiseen joukkueeseen tosin sallitaan kolme yli-ikäistä pelaajaa.
Päivä ennen Pekingin olympialaisten avajaisia urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS antoi päätöksen, jota jalkapalloseurojen johtoportaissa oli odotettu vesi kielellä.
CAS päätti, ettei jalkapalloseurojen tarvitse päästää pelaajiaan olympiakisoihin. Barcelona, Werder Bremen ja Schalke olivat valittaneet CASiin, koska eivät halunneet päästää pelaajiaan Pekingiin.
Syy on yksinkertainen. Olympialaisten aikaan pelataan Mestarien liigan karsintaa. Siitä putoaminen merkitsee seuroille valtavia taloudellisia tappioita.
KOK:n ja seurojen kinastelu herättää kysymyksiä. Tarvitseeko olympiakisat jalkapalloilua? Ja tarvitseeko jalkapalloilu olympiakisoja?
Ainakaan maailman parhaat jalkapalloilijat eivät tarvitse olympialaisia. Heidät tunnetaan uroteoistaan MM-kisoissa ja Mestarien liigassa. Olympiasaavutusten paikka on ansioluettelon hännässä.
Saksassa kinastelua
Olympialaisissa suurten ja pienten lajien pitäisi olla yhtä suurta olympiaperhettä. Mutta totuus on toinen.
Esimerkiksi Saksassa kinasteltiin avajaisten edellä lipunkantajasta.
Saksan lipun toi Linnunpesään koripalloliiga NBA:n tähti Dirk Nowitzki. Hän on maailmanlaajuisesti tunnettu tähti maailman toiseksi harrastetuimmassa urheilulajissa.
Mutta Pekingissä hän on ensimmäisissä olympialaisissaan. Siksi monet Saksassa olivat sitä mieltä, että lipunkantajan kunniatehtävä pitäisi antaa kaksinkertaiselle olympiavoittajalle Andreas Dittmerille.
Mutta hän on meloja.
STT-RAIKO HÃYRINEN