Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja maakuntauudistus ovat ajankohtaisimmillaan. Valmista vielä ei lainsäädäntö ole, mutta työtä eduskunnassa tehdään.
Julkinen valta Suomessa on valtion ja kunnan valtaa, jonka on aina perustuttava lakiin.
Lisäksi julkista valtaa edustavien tahojen on aina edistettävä perusoikeuksien, esimerkiksi yhdenvertaisuuden ja oikeusturvan, toteutumista.
Hallituksen sote-uudistus valinnanvapausmalleineen pohjautuu suomalaisen julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon vahvuuksiin. Kaikille tarjotaan kattava julkisesti rahoitettu sosiaali- ja terveydenhuollon palvelu tuloista ja varallisuudesta riippumatta.
Maakunta- ja sote-uudistuksessa julkisen vallan käyttäjäksi tulevat myös maakunnat, joiden vastuulle siirtyvät 1.1.2020 alkaen julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut, pelastustoimi, ympäristöterveydenhuolto, maakuntaliittojen tehtävät ja eräät muut aluehallinnon tehtävät. Kaikki rahoitus kulkee maakunnan kautta palvelujen tuottajille. Maakunnan tehtävä on varmistaa, että asiakkaan valinnanvapauden piirissä olevat julkiset, yksityiset ja kolmannen sektorin palvelut toimivat yhteen ja palvelut täyttävät laatukriteerit.
Julkisen ja verorahoin rahoitetun sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu on siis jatkossakin julkisella toimijalla. Sote-palvelujen tuotannosta voivat vastata eri toimijat. Tälläkin hetkellä kunnat ja kuntayhtymät hankkivat paljon sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja yksityisiltä palvelujen tuottajilta ja järjestöiltä.
Jatkossa nimenomaan palvelutuotannossa on aikaisempaa laajempi monituottajajärjestelmä. Esimerkiksi sote-keskuksia voivat ylläpitää muutkin kuin julkiset toimijat. On kuitenkin muistettava lähtökohta – julkisen vallan rooli ei poistu tulevissa maakunnissa.
Valinnanvapauden kautta järjestettävien palvelujen arvon arvioidaan muodostavan kaikista maakuntien järjestämistä sote-palveluista vajaan kolmanneksen, noin 5,3 miljardia euroa.
Julkisen palvelun kovaan ytimeen jäävät tuotannon suurin osa erikoissairaanhoidosta ja esimerkiksi päivystyspalvelut, sekä tietyt sosiaalihuollon palvelut.
Valinnanvapaus laajenee, mutta julkinen rahoitus säilyy. Ei ole siis yhdentekevää, miten palvelut tuotetaan. Maakuntien on kyettävä taloudellisesti kestävään ja korkealaatuiseen palveluvalikoimaan. Julkista sektoria on vaalittava ja se on tulevien maakuntien tehtävä. Siihen mahtuu valinnanvapaus soveltuvin osin.