Tuuli tempoi taloa, joka tärähteli ja värähteli, kuin jossain sen uumenissa olisi käynnistynyt väkevä moottori. Astiat kilisivät kaapeissa ja ikkunaruudut helähtelivät. Väykkä oli kiinnittänyt jouluverhoista ompelemansa punaisen purjeen lipputankomastoon. Se piteli tassuissaan narua, josta kiskaisemalla purje vapautuisi ja talo lähtisi liikkeelle. Maukka tirkisteli Väykän olan yli ikkunasta, josta näkyi vain valkoista lumipöllyä.
"Eikö meidän pitäisi odottaa lumimyrskyn taukoamista? Mehän voimme osua johonkin", se vinkaisi. "Minä olen suunnitellut reitin huolellisesti", Väykkä selitti rauhallisesti. "Minun vasarani", Maukka muisti äkkiä. "Se on minun ainoa joululahjani. Se jäi ulos, kun kiinnitimme lipputangon", Maukka kauhistui.
"Myöhäistä. Minä ostan sinulle uuden, kun olemme perillä", Väykkä lohdutti ja kiskaisi narusta.
Alhaalla kylässä tilanne oli murheellinen. Kylän eläimet istuivat Kana von Gottin talon katolla, josta näkyi enää vain harja. Se muistutti uppoavan laivan pohjaa. Koko muu kylä oli jo peittynyt lumeen.
Talo huojahti, empi ja lähti sitten liikkeelle.
Kaikki olisi mennyt juuri niin kuin Väykkä oli suunnitellut, ellei toinen suunnattomista suksista olisi osunut Maukan pihalle unohtamaan vasaraan, jonka kahva törrötti hangesta. Se jarrutti suksea, talo kääntyi ja muutti suuntaansa. Se lähti kohti kylää.
"Apua, tee jotain", kiljui Maukka. "Mitä? Ei tätä voi ohjata!" kiljui Väykkä.
"Paina jarrua!"
"Ei ole!"
Niinpä Maukka ja Väykkä eivät voineet muuta kuin jatkaa kiljumista. Talon vauhti kiihtyi. Suksien sihinä kuului tuulenkin yli. Maukka parkaisi ja ryntäili ympäri taloa. Se sytytti kaikki jouluvalot, jotta talon reitille osuvat osaisivat varoa lähestyvää taloa.
Se oli tietysti turhaa, sillä edessä ei ollut kuin puiden väliin juuttunut valtava kalenterilumipallo, eikä se väistänyt.
Talo osui palloon. Puf. Se hidasti hiukan vauhtia. Pallo lähti vierimään talon edellä mäkeä alas.
"Hyppyri!" huusi Maukka, joka oli rynnännyt takaisin ikkunaan.
"Me murskaannumme!"
Raskas lumipallo saavutti hyppyrin nokan ensin. Se oli nyt jo niin suuri, ettei se jaksanut hypätä lainkaan.
Se ainoastaan kierähti hyppyrin yli ja jäi sen juurelle sillaksi, jonka talo ylitti vahingoittumana.
"Minä kuulen jotain", Possu Röhkötti höristi korviaan. "Jokin on tulossa myrskyn läpi."