Ensin kuului äänekäs paukahdus ja kovaa rutinaa, sitten talon kulma nousi. Ei paljon, mutta sen verran kuitenkin, että rakoon saattoi ujuttaa suksen. Väykkä pyyhki tyytyväisenä otsaansa. Se asetteli hirren alle pönkän, veivasi tunkin alas ja ryhtyi nostamaan seuraavaa kulmaa.
Maukka katseli huolestuneena. Jouluun oli enää kuusi yötä. Kyläläiset olivat kieritelleet lahjapalloa jo mäen puoliväliin saakka, mutta jyrkin osuus oli vielä jäljellä. Viimeisen tunnin aikana pallo ei ollut edennyt yhtään.
"Etkö sinä voisi jo luovuttaa?" Maukka kysyi Väykältä. "En."
"Miksi?" "Siksi!"
Maukka lampsi takaisin sisälle ottamaan piparipellin uunista. Joulutorttutaikina odotti vuoroaan ja joulukoristeetkin olivat vielä laatikoissaan. Ja entäs joulukuusi? Kuinka ihmeessä yksi kissa ehtisi hoitaa kaikki jouluvalmistelut? Maukan mielestä oli suuri vääryys, että se joutui kantamaan vastuun kaikesta, kun toinen vain puuhaili suksien ja pähkähullun pakosuunnitelmansa kanssa.
Taas kuului hirvittävää rytinää ja talon toinenkin kulma kohosi hitaasti ylös. Maukka huokasi syvään. Koko talo oli nyt vinossa. Väykkä ei selvästikään tajunnut, kuinka vaikeaa oli mitata oikeaa maitomäärää, kun astia oli kallellaan. Mutta sellainen se koira oli. Ei ollenkaan ottanut huomioon toisia toteuttaessaan omia omituisia päähänpistojaan.
Maukka palasi takaisin pihaan huomauttaakseen asiasta Väykälle. Matkalla se kurkisti alas rinteeseen. Kalenteripallo oli edelleen samassa paikassa. Se oli kerännyt ympärilleen niin paljon lunta, että oli kooltaan jo kaksinkertainen. Koko kylä työnsi yhtenä joukkona, mutta pallo ei hievahtanutkaan.
"Mikä tuo on?"
Maukka hätkähti. Se ei ollut lainkaan huomannut Väykkää, joka oli tullut sen viereen ihmettelemään. "Se on ; lumipallo." "Kyllä minä sen näen, mutta miksi nuo työntävät sitä?" Väykkä kysyi. "Sen sisällä on minun kalenterini. He; haluavat hyvittää sen, että ovat kohdelleet meitä väärin", sanoi Maukka. "Tarkoitatko, että he ovat antaneet meille anteeksi?" Väykkä hämmästyi. "Tarkoitan", sanoi Maukka ja lipaisi hermostuneesti huuliaan.
Väykkä meni hiljaiseksi. Se vilkaisi kallellaan olevaa taloa ja sitten se katsoi alas. Tarkoittiko Maukka tosiaan sitä, että kyläläiset olivat antaneet anteeksi ja nostaneet vielä kalenterinkin? Sitä oli vaikea ymmärtää. Se olisi todellinen ihme. Joulun ihme.