Lapsena Kemissä Valtakatu 16:ssa Lompsalinnaksi kutsutussa ja myöhemmin Nahkurinkatu 5:ssä asuessamme meillä oli vuodessa kaksi viikonpäivää tietylle tehtävälle. Keskiviikkoisin veljeni Vesan kanssa meillä oli veljellinen kaksinkamppailu kumpi ensin ehtii saada ulko-oven postiluukusta eteisen matolle tipahtaneen Aku Ankan luettavaksi. Tämä toistui keskiviikkoisin viikosta toiseen.
Toisaalta kahvipöydässä oli aina haaste saada äidin leipoma viimeinen pullapala. Viimeinen oli aina maukkain, siltä se ainakin lapsuudessani tuntui. Sauvosaaren kansakoulusta tai Kemin lyseosta koulupäivän jälkeen tullessani tuntui jo alakerrassa tuoksuvan äidin leipoma pulla.
Toinen merkittävä päivä oli jouluaatto. Lapsen usko joulupukkiin oli todellinen. Kirjeet joulupukille toiveineen suljettiin kirjekuoreen hyvissä ajoin. Ne jätettiin ennen nukkumaan menoa ulko-oven postiluukkuun. Aamulla ne aina todettiin tonttujen vieneen. Näin ainakin äiti vakuutti.
Kirjoitettiin myös joulupukille Napapiirille.