Tietämättäni kuolemantautiin sairastuin, sairasvuoteelle astuin. Oli uusi vuosi parin päivän päästä, minulla uusi kuosi vartalon peitti, verenvähyys lepoon heitti. Yhden yön vain arvelin sairaalassa olevani.
Aika venyi viikkoihin, kuukausiin. Talvi ja kevät siinä meni. Koitti kesä, kotiin pääsy, olin vielä aika rääsy. Kela-takseilla hoitoihin ajelin. Syksy jo koitti, vielä pari kertaa sairaalaan palasin.
Madonluvut jo keväällä minulle lääkäri laski, syksyllä myös sama toistui, kun lääkäri luotani poistui. Palliatiivinen hoito jatkoksi, Pulkamontieltä paikka jo valmiiksi. Kotisairaala hoitoja antoi, kotiutustiimi kotiin saapui. Turvapuhelin asennettiin, käteen ranneke kiinnitettiin.
Tippateline tutuksi tuli, verituotteita, lääkitystä, ravintoa, nesteytystä pitkän aikaa alusta asti kanyyleistä, keskuslaskimokatetreista "syötettiin". "Napapiikit" myös pistettiin. Verikokeet sairaalassa päivittäin käsivarresta otettiin. Korvatulehdus hoidettiin, hampaitakin poistettiin.
Sairauskertomus pitkä on, yli vuoden vuoteella makasin.
Sitten koitti uusi vuosi 2024, kun helmikuussa henkiin heräsin, ylös nousin, päivä kerrallaan normaalia elämää kohti astelin.
Vielä on jäljellä paljon toipumista, Oulun yliopistollista sairaalaa, Lapin keskussairaalaa, kotisairaalaa, kotiutustiimiä ynnä muiden kiittämistä. Ystäviä ja kotiväkeä unohtamatta. Nostitte minut jaloilleni sanoin, teoin, rukouksin. Myös läpi Suomen puolestani kuulin monien rukoilleen.
Verenluovuttajat, logistiikka, kaikki sadat henkilöt ansaitsevat suuret kiitokset. En olisi enää elossa ilman kaikkea tätä. Ambulanssien kuljettajia, paaritaksin kuljettajaa myös lämpimästi kiitän. Kaikkia hoitooni ja huolenpitooni osallistuneita kiitän, arvostan, kunnioitan ja teille voimia sekä hyvää jatkoa toivotan. Suurella kiitollisuudella
Eeva Suomalainen
aplastinen aneemikko, Rovaniemi