Ann Selinin puhelin soi torstaina 21. marraskuuta kello 13.20 viime vuonna. Nyt oli tosi kyseessä.
Kaksi viikkoa aikaisemmin Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n jäsenet olivat aloittaneet lakon, jonka syynä oli se, että valtio-omisteinen Posti haluaa siirtää työntekijöitään halvemman työehtosopimuksen piiriin.
Tilanne oli äitynyt pahaksi: valtakunnansovittelijan keinot olivat loppuneet ja lakot olivat laajentuneet kymmenien liittojen lähdettyä tukilakkoon.
Suomalaiset alkoivat jakautua postin harjoittaman työehtoshoppailun vastustajiin ja postin kulkua vaikeuttaneiden lakkolaisten vastustajiin.
Oltiin pattitilanteessa. PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen soitti apuun "neljä viisasta", joissa ruumiillistuu se hiljainen valta, jota ammattiyhdistysliikkeellä Suomessa on.
Pöydän ääreen istuivat toisilleen tutut kaverukset, joilla oli kullakin vuosikymmenten kokemus työmarkkinaneuvotteluista.
Heistä ensimmäinen oli Ann Selin, joka oli puoli vuotta aiemmin jättänyt palvelualojen ammattiliiton PAM:n puheenjohtajan tehtävät. Muut pöydän äärelle istuutuneet olivat Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Ihalainen, aiemmin vt. valtakunnansovittelijana toiminut Jukka Ahtela sekä työnantajajärjestöjen palveluksessa uransa tehnyt Lasse Laatunen.
Jos tämä nelikko ei keksisi keinoa ulos postikiistasta, ei sitä olisi.
Seitsemän erilaista ratkaisumallia, Medialiitolle ei kelvannut yksikään
Neljä viisasta esittivät seitsemää erilaista ratkaisumallia. Lopullisen paperin hyväksyivät kaikki muut paitsi Medialiitto ja ratkaisu jäi saavuttamatta. Sekä ministeri Sirpa Paatero (sd.) että Antti Rinne (sd.) joutuivat eroamaan.
Postin lakko päättyi lopulta. Työntekijät pysyivät alkuperäisissä liitoissaan, suomalaiset saivat tietää, mitä on työehtoshoppailu ja nähdä, että ammattiyhdistysliikkeellä on edelleen voimaa.
Pirkko Vekkelin ja Ismo Loivamaan kirjoittama Ann Selin – Ihminen, nainen, johtaja avaa ovet ammattiyhdistysliikkeen ytimeen, jossa vuonna 1960 Helsingissä syntynyt Selin on vaikuttanut siitä asti, kun hän 16-vuotiaana sai ensimmäisen työpaikkansa juoksutyttönä Liiketyöntekijäin Liitossa.
Hän eteni nopeasti eri tehtäviin, ensin monistamaan, luottamusmieheksi, nuorisosihteeriksi, puheenjohtajan sihteeriksi, aluetoimiston esimieheksi Jyväskylään ja lopulta uuden, neljän yhdistyksen fuusiosta syntyneen 200 000 jäsenen PAM:n puheenjohtajaksi, jona Selin toimi 16,5 vuotta.
Itsestäänselvää se ei ollut, että Selinistä tuli vuonna 2002 PAM:n puheenjohtaja. AY-liikkeen johtopaikkoja olivat kansoittaneet vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen miehet.
– Se, että omasta liitostaan juoksutyttönä nousseesta Ann Selinistä tuli lopulta Suomen suurimman ammattiliiton PAM:n puheenjohtaja, oli ainutlaatuista. Hänen, kuten usein miesten varjosta nousseiden naisten, on tarvinnut olla aika hyvä, Selinin pitkään tuntenut presidentti Tarja Halonen toteaa.
Ei vain leipätyö, vaan sydän on mukana
Työ- ja luottamustehtävät ovat seuranneet Selinin uralla toisiaan useimmiten pyynnöstä, ja monesti tukijoukoissa on ollut niin miehiä kuin naisia. Tuki on tullut näyttöjen ja luottamuksen kautta. Selinin teeskentelemättömyys, ratkaisukeskeinen asenne ja ihmisten arvostaminen herättivät luottamusta.
– Jos mä ajattelen ihan omaa rooliani, niin olen luottamustehtävässä. Tämä ei ole minulle vain leipätyö, vaan tässä on sydän mukana.
Pienellä Suomella ja PAM:lla oli iso merkitys siinä, että saksalainen kauppaketju Lidl saatiin muuttamaan toimintatapojaan. Se oli hyvä esimerkki siitä, että asioihin voi vaikuttaa.
Lähtötilanne oli tämä: yhtiön johtamiskulttuuri perustui hyvin nurjaan ihmiskäsitykseen. Lähtökohta oli, että kaikkia epäiltiin koko ajan kaikesta. Mistään ei neuvoteltu, asiat vain määrättiin.
Lidl huomasi Suomessa joutuvansa opettelemaan paikalliset työmarkkinakäytännöt. Työntekijät alkoivat järjestäytyä, ja lopulta Suomi oli maailmassa ensimmäinen maa, jossa Lidl liittyi työnantajaliittoon.
