On maanantai-ilta kello 16.30. Toppila-Centerin pihalla kiemurtelee jo kymmenien ihmisten muodostama jono, vaikka SPR:n ruokakassien jako alkaa vasta puolen tunnin kuluttua. Lunta pyryttää taivaalta.
– Teidän täytyy mennä varmaan tuolta toisesta ovesta, jonossa ensimmäisenä seisovat opastavat ystävällisesti.
Ruoka-avun koordinaattori Sanna Tuorila tulee touhukkaana vastaan. Kiirettä pitää. Vapaaehtoisille täytyy jakaa tehtävät, kassit täyttää ja varmistaa, että hommat hoituvat.
Tuorila oli perustamassa SPR:n ruoka-apua Ouluun. Maaliskuun viidentenä päivänä tulee kuluneeksi kuusi vuotta siitä, kun ensimmäiset kassit jaettiin.
Tänä aikana ruokaa on jaettu 200 000 kiloa.
– Alussa oli rasistista huutelua puolin ja toisin, mutta Meri-Toppila on nykyisin sopeutunut ruoka-apuun ja ruoka-apu Meri-Toppilaan.
Vuoden alusta lukien ruokakasseja on ryhdytty jakamaan torstaisin myös Kastellissa. Sana kiirii. Paikalle saapui ensimmäisellä kerralla 50 asiakasta, vaikka uudesta jakopisteestä ei ollut sen kummemmin tiedotettu.
Kassi per asiakas
Keskimäärin yhdellä jakokerralla jaetaan 150 kassia, yksi per asiakas. Jos ruokakasseja tullaan hakemaan koko perheen voimin, kaikki lapset, jotka jaksavat kassin kantaa, saavat sen.
Jaettavat tuotteet tulevat lahjoituksena kauppiailta, keskusvarastoilta, leipomoilta. Tuotteet eivät ole vanhentuneita, mutta esimerkiksi lihoissa viimeinen käyttöpäivä on jakopäivänä.
Yhden kassin arvo on noin 20 euroa.
Tällä kertaa kasseihin sujahtaa muun muassa viiliä, rahkaa, karjalanpaistilihoja, tummaa ja vaaleaa leipää.
Mutta ensin jaetaan tehtävät ja katsotaan, ketkä vapaaehtoiset ovat tulleet paikalle.
Marja-Liisa Varjonen varaa itselleen paikan ovelta. Hän on ollut vapaaehtoisena kuuden vuoden ajan.
– Asun tässä lähellä ja yksin. Minun on helppo tulla paikalle. Lisäksi tämä on sosiaalinen tapahtuma. Meillä on täällä mukava porukka.
Mies hänen vieressään haluaa Varjosen henkivartijaksi.
– Meillä on tällainen sisäpiirivitsi, että minä olen Tarja Halonen ja hän minun henkivartijani. Huumoria täytyy olla, Varjonen nauraa.
Kun roolit on jaettu, ryhdytään hommiin.
– Muistakaa pestä kädet ja hymyillä ihmisille. Jos tarvitsette itse ruoka-apua, laittakaa rasti oman nimenne perään, Tuorila ohjeistaa.
Sulassa sovussa
Ulkona jonottaville on jaettu järjestyksen varmistamiseksi vuoronumerot. Jonottaminen sujuukin sulassa sovussa.
– Kesällä voi olla vähän villimpää menoa, yksi jonottajista kertoo.
Tuorila yrittää käydä joka kerta tervehtimässä paikalle saapuneita.
– Jonossa kuulee kaikenlaista. Kerran eräs äiti sanoi, että hänellä on tarjota kotona pojilleen vain makaroneja ja puuroa. Se on surullista. Ihmisiä täytyy auttaa.
Takahuoneen varastotiloista kuljetetaan ostoskärryillä ensimmäiset ruokakassit jonottajille. Apu otetaan kiitollisena vastaan.
Eräs perheenäiti käy pihalla läpi kassien sisältöä. Hän on tullut kolmen lapsensa kanssa hakemaan ruoka-apua. Neljäs lapsi on tulossa.
– Leipää, viiliä, kerrosjogurttia. Ei valittamista. Täytyy katsoa kotona tarkemmin, mitä nuorimmat allergikkolapset voivat syödä.
Hän ei hae ruoka-apua joka viikko, mutta aina silloin tällöin, kun rahatilanne on tiukka. Perheen vanhemmat ovat tällä hetkellä molemmat kotona.
– Tulimme kahdella bussilla ja jonotimme puolisen tuntia, äiti kertoo.
Tuorila muistaa kuuden vuoden ajalta, että aikaisimmillaan joku oli tullut kello 11 jonottamaan ruoka-apua. Yleensä ensimmäiset tulevat paria tuntia ennen.
Lumipyry sakenee, ja jonoon tulee jatkuvasti lisää väkeä.