Joka kolmas eläisi sa­ta­vuo­tiaak­si

Joka kolmas eläisi satavuotiaaksi

-

”Nuori ihminen helposti ajattelee, että jokainen haluaa ilman muuta elää satavuotiaaksi, mutta ei asia välttämättä olekaan niin”, kertoo asiaa tutkinut lääketieteen opiskelija Emmi Huohvanainen.

Hän selvitti noin 80-vuotiaiden suomalaismiesten halua elää satavuotiaaksi ja haluun vaikuttavia syitä.

Vain reilu kolmannes tutkimukseen osallistuneista miehistä halusi elää satavuotiaaksi.

”Paljon on näitä Haluatko elää satavuotiaaksi -ohjeita, mutta ehkä pitkäikäisyys ei olekaan niin toivottua kuin voisi ajatella”, Huohvanainen jatkaa.

Tutkimukseen osallistui yli 700 miestä, joiden keski-ikä oli 79 vuotta tutkimushetkellä. He kaikki olivat työskennelleet johtavassa asemassa urallaan.

Pitkäikäisyyden toiveisiin vaikuttavat tekijät olivat iästä riippuvaisia.



Ikä lisäsi haluaelää satavuotiaaksi. Mitä vanhempi vastaaja oli, sitä todennäköisemmin hän halusi elää erittäin vanhaksi.

Alle 79-vuotiailla hyväksi koettu toimintakyky ja kognitiivinen kapasiteetti eli esimerkiksi terävä muisti lisäsivät halua elää satavuotiaaksi. Sairauden vuoksi koettu toimintakyvyn heikkeneminen taas vähensi sitä.

Sen sijaan krooninen sairaus itsessään ei vaikuttanut asiaan. Yleisimmät todetut taudit miehillä olivat sepelvaltimotauti ja syöpä, mutta kumpikaan niistä ei vähentänyt elämänhalua.

”Yllättävää oli, että myös huonommaksi koettu taloudellinen tilanne lisäsi elämänhalua.”

Yli 78-vuotiailla onnellisuus lisäsi elämänhalua. Mies, joka ei ollut tehnyt hoitotahtoa, halusi elää pitempään kuin hoitotahdon tehnyt ikätoveri.



Miehistä 65 kuolikolmen vuoden seurannan aikana.

”Ne, jotka olivat kertoneet haluavansa elää satavuotiaaksi, olivat todennäköisemmin elossa kolmen vuoden kuluttua.”

Tutkijan mukaan elämänhalulla voisi siis ajatella olevan merkitystä.

Suurin osa haastatelluista koki taloudellisen tilanteensa edelleen hyväksi. Lähes kaikki asuivat vielä kotona ja olivat tyytyväisiä elämäänsä.

Tutkimusjoukon toimintakyky oli yleisesti ottaen hyvä. Tutkija arvioi, että huonompikuntoisessa ryhmässä tulokset olisivat voineet olla toisenlaiset.

Pitkäikäisyyden toiveita on tutkittu melko vähän. Joissakin aiemmissa selvityksissä vieläkin pienempi osa haastateltavista halusi elää hyvin iäkkääksi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä