Stadion täyttyy ihmismassojen kohinasta. Illan viimeinen slovari on alkamassa ja merkiksi tästä yleisö nostaa sytkärit ilmaan.
Soittaja puree alahuultaan, nostaa toisen jalkansa PA-kaapin päälle ja täräyttää ilmoille Stratocasterillaan illan viimeisen ensimmäiset tahdit.
Jokainen pelimaailmaa seurannut tietää viisinappisen erikoisohjaimen ympärille rakennetun lelukitarakultin tai ainakin jonkin sen lukuisista sivuhaaroista.
Guitar Herosta alkunsa saanut soitinpelibuumi on kirjaimellisesti valloittanut maailman viidessä vuodessa.
Musiikkipelit ovat yksi tämän vuosituhannen suurimmista peliteollisuuden menestystarinoista ja ne saavat pelaamista karsastavankin uppoutumaan bittien vietäväksi.
Lelumaisesta ulkomuodostaan huolimatta muoviset soittimet ovat kaukana leikkikaluista.
Ne ovat elämyksien apuvälineitä, niin lähellä aitoa asiaa, ettei pihalta puutu kuin keikkabussi ja kirkuva fanilauma.
Alun epäusko vaihtuu nopeasti poikamaiseen innostukseen, kun kitaran yksinkertainen toimintalogiikka on siirtynyt osaksi lihasmuistia.
"Lauantai-illan viihdykkeeksi virtuaalimusisointi on erinomainen vaihtoehto, mutta oikeaan kitaraan en koskisi edes olutkorillisen jälkeen", toteaa pelejä harrastava Lauri Monni.
Lue laajemmin maanantain Kalevasta!
