Samalla kun monet amerikkalaiset musiikintekijät verhoutuvat isänmaallisuuteen ja tukevat kyselemättä George Bushin terrorismin vastaista sotaa", Joan Osborne, 40, korottaa äänensä rauhan puolesta.
Toisinajattelija laulaa tuoreella levyllään How Sweet It Is yhteisymmärryksen puolesta. Albumi koostuu muun muassa Aretha Franklinin, The Bandin, Jimi Hendrixin, Sly Stonen ja Spinnersin bravuureista, joita kaikkia yhdistää humaani teema.
"Valitsin laulut vastaukseksi viimeisen vuoden tapahtumiin ja niiden herättämiin tunteisiin. Osa on mukana poliittisen sisällön, osa rakkautta ja välittämistä korostavan painotuksen vuoksi", Osborne selvittää.
"Tässä maailmantilanteessa meidän tulisi kysyä laulujen tavoin, miksi emme voi elää rauhassa keskenämme ja mitä hyötyä sodasta on."
Levyn Edwin Starr -lainassa War Osborne pohtiikin, kenen etuja sapelinkalistelu ajaa.
"On hyvin arveluttavaa, että tärkeän öljymaan Irakin kanssa ollaan pyrkimässä konfliktiin öljyteollisuusperheestä tulevan presidentin johdolla", laulaja protestoi.
Trubaduuri kuitenkin muistuttaa, että Yhdysvaltoihin mahtuu monia mielipiteitä.
"Levy heijastelee enemmän yleistä ilmapiiriä kuin minun haluani saarnata. Eurooppaan saattaa kantautua vain lipunliehutus, mutta täällä on myös voimakas sodanvastainen liike. Vaikka se ei saa yhtä paljon mediahuomiota kuin muut ilmiöt, se peilaa täkäläisten näkemyksiä."
Esimerkkinä muille
Musiikkiin ajautunut entinen elokuvaopiskelija henkilöityi 1990-luvun alussa naisten oikeuksien puolestapuhujaksi. Nainen muistetaankin parhaiten ihmisarvoa vaalivasta laulusta One Of Us, josta tuli megahitti läpimurtoalbumin Relish (1995) ohella.
Laulaja-lauluntekijä korostaa, että jokaisella on valtaa - lähimmäisenrakkauteen tarvitaan vain tahtoa.
"Ihmisellä on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa suuriin mullistuksiin, mutta jokainen voi silti auttaa läheisiään. Musiikki voi kylvää siemeniä tulevaisuuden varalta, olipa kyse mielipiteen muokkaamisesta tai siitä, että rohkaisee muita mielipiteen ilmaisuun. Pyrin tekemään voitavani enkä voivottele voimattomuuttani", Osborne perustelee.
Levy on saanut myönteisen vastaanoton Yhdysvalloissa. Jopa tavallisesti varautuneet päivälehdet ovat hehkuttaneet Osbornen poliittisesti latautuneita kannanottoja.
Ajatus mustan musiikin keskeiseen sävelistöön tarttumisesta oli trubaduurille tavallaan paluuta omille taiteilijajuurille.
"Opettelin laulamaan esittämällä tämäntyylistä bluesia ja soulia New Yorkin pikkuklubeissa. Kehitin oman laulutyylini jäljittelemällä ihailemiani ihmisiä kuten Aretha Frankliniä, Tina Turneriä, Etta Jamesia ja Howlin' Wolfia. Näitä nimenomaisia lauluja en ole toisaalta kelannut kovinkaan perinpohjaisesti aiemmin", laulaja huomauttaa.
Albumilla soittavat muun muassa soulguru Isaac Hayes ja basistivirtuoosi Me'shell Ndegeocello. Hyvässä seurassa Osborne saa lainasävelmät kuulostamaan omiltaan: esimerkiksi näkemys Otis ReddinginThese Arms Of Minesta on häkellyttävän intiimi.
"Laulun surumielisyys nosti pintaan vanhoja muistoja, joista luulin jo päässeeni ja jotka olisin halunnut pitää visusti piilossa. Toisaalta tällä alalla ei voi toimia, jos haluaa piilotella tunteitaan", solisti puntaroi emotionaalista nudismia, jolla hän pureutuu laulun olemukseen.
"Mikään määrä henkivartijoita ei voi suojella laulajaa joutumasta vereslihalle - tässä panee itsensä koko ajan alttiiksi. Tietysti siinä kokee myös huojennusta: on vapauttavaa purkaa sisimpiä tunteitaan."