Jät­ti­myrs­ky Hagibis jätti jäl­keen­sä val­ta­vat tuhot Ja­pa­nis­sa – kuol­lei­den määrä jo 35

Myrsky siirtyi sunnuntaiaamuna merelle, mutta työt ihmisten pelastamiseksi tulvien keskeltä jatkuvat. Osa kuolonuhreista joutui maanvyöryjen alle.

Hirmumyrsky sai kaupunkien kadut tulvimaan. Pelastusajoneuvo eteni sotkuisilla kaduilla Sengokuharan kaupungissa. Hagibis aiheutti rannikolla valtavia aaltoja.
Hirmumyrsky sai kaupunkien kadut tulvimaan. Pelastusajoneuvo eteni sotkuisilla kaduilla Sengokuharan kaupungissa.
Hirmumyrsky sai kaupunkien kadut tulvimaan. Pelastusajoneuvo eteni sotkuisilla kaduilla Sengokuharan kaupungissa.
Kuva: CAROLINE BLUMBERG
 

Japanin uutistoimisto Kyodon mukaan taifuuni Hagibisin riehunnan seurauksena on kuollut ainakin 35 ihmistä. Sunnuntaina iltapäivällä kateissa oli vielä 17 ihmistä. Televisiokanava NHK:n mukaan noin 170 ihmistä on loukkaantunut.

Myrsky siirtyi sunnuntaiaamuna merelle, mutta työt ihmisten pelastamiseksi tulvien keskeltä jatkuvat. Osa kuolonuhreista joutui maanvyöryjen alle, osa taas joutui tulvavesien viemäksi, kun joet tulvivat yli äyräidensä. Pääkaupunki Tokio säästyi suuremmilta vahingoilta, mutta sitä ympäröivillä alueilla taifuunin tuhot ovat mittavat.