
Huumekohua ei mainittu sanallakaan, kun Jari Sillanpää aloitti perjantai-iltana Valokeilassa-kiertueensa Oulun Musiikkikeskuksen Madetojan salissa. Laulaja kävi uraansa ja elämäänsä läpi pitkissä ja polveilevissa välispiikeissään mutta vältti viittaamasta tuoreeseen rikosepäilyyn.
Kohu alkoi reilut kaksi viikkoa sitten, kun Sillanpää jäi kiinni autolla ajamisesta päihteiden vaikutuksen alaisena. Useat tiedotusvälineet ovat kertoneet, että Sillanpään autosta tuolloin löytynyttä ainetta epäillään metamfetamiiniksi.
Oulun-konsertti oli Sillanpään ensimmäinen julkinen esiintyminen tapauksen jälkeen. Facebookissa julkaisemassaan tekstissä Sillanpää oli kertonut, että rikosepäily ei vaikuta hänen töihinsä, vaan kiertue toteutetaan suunnitellusti.
Sillanpää kiitti yleisöä
Täyteen myyty Madetojan sali osoitti korostetun rauhallisesti esiintyneelle Sillanpäälle suosiotaan useaan otteeseen. Aplodit jatkuivat pitkään, ja osa yleisöstä nousi toistuvasti seisomaan. Sillanpää kumarteli, kiitti keikalle saapuneita vuolaasti ja kertoi jännittäneensä konserttia etukäteen.
- Aamulla kirosin ammatinvalintaani, kun aloin miettiä tätä keikkaa, hän sanoi.
Mitään poikkeuksellista Sillanpään esiintymisessä ei kuitenkaan ollut havaittavissa.
Sillanpään kanssa lavalla olivat ainoastaan kosketinsoittaja Heikki Elo, kitaristi Juha Lanu ja puhallinmuusikko Heikki Pohto. Valokeilassa-kiertue päättyy 13 konsertin jälkeen lokakuun lopussa Helsingin Finlandia-taloon.
52-vuotias Sillanpää on tehnyt lukuisia hittilevyjä ja pokannut vuosien varrella useita palkintoja. Hän oli vuoden 1995 tangokuningas ja edusti Suomea Euroviisuissa 2004. Sillanpää voitti Iskelmä-Finlandian 2005 ja on yksi Suomen parhaiten myyneitä sooloartisteja. Sillanpää nähdään myös parhaillaan käynnissä olevassa Vain elämää -tv-sarjassa Nelosella. Sillanpää on kertonut jäävänsä lomalle tammikuussa.