Jamaikan kelkkailujoukkueen tukijat ovat keränneet joukkueelle yli 25 000 dollaria nettivaluutta Dogecoinissa, jotta joukkue pääsisi Sotshin olympialaisiin.
Sunnuntaina kerrottiin, että jamaikalaisjoukkue selvisi karsinnoista olympialaisiin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2002. Paljastui kuitenkin, että kahden miehen joukkueella ei ole varaa matkustaa Venäjälle.
Kelkkailujoukkueen johtaja Winston Watt avasi PayPal-tilin ottamaan vastaan lahjoituksia. Eipä aikaakaan, kun nettivaluutta Dogecoinin perustajat kuulivat asiasta. Vitsillä perustettu Dogecoin on Bitcoinin tapainen virtuaalivaluutta, johon on vielä sotkettu shiba inu -koirarodulla hauskuttava Doge-nettimeemikin.
Dogecoinin perustajia innoittaa 90-luvulta peräisin oleva elokuva Cool Runnings (suom. Kelkkajengi), joka perustuu löyhästi jamaikalaisen kelkkailujoukkueen pääsyyn olympialaisiin ensimmäistä kertaa vuonna 1988. Ehkäpä myös vuoden 2014 talviolympialaisissa nähdään jamaikalainen kelkkailujoukkue.
Asiasta kertoi The Guardian.