Jääkiipeilijä Sara Fagerstedt pitää pään kylmänä kiperissä paikoissa. Jääkiipeilyllä on jännittävän lajin maine, mutta Sara kieltää olevansa hurjapää.
"Seikkailu on sitä, ettei tiedetä, mitä ollaan tekemässä ja mitä on edessä. Jääkiipeilyssä suunnittelu kuuluu asiaan. Se varmistaa turvallisuuden."
Sara myöntää, että moni mieltää lajin vaaralliseksi. Joku ehkä haikailee kosketusta kuoleman kanssa ja sitä kautta täydempää elämää. Sara itse hakee kiipeilystä toisenlaisia kokemuksia.
"Kun nukkuu vuoristossa ympärillään tyhjyys ja taivas miljoonine tähtineen, tuntee todella oman pienuutensa", Sara kuvailee.
Kiipeilijätär on saavuttanut sekä nopeus- että vaikeuskilpailun Suomen mestaruuden. Muita saavutuksia ovat monet, vaikeat kiipeilykohteet maailmalla. Saavutukset eivät kuitenkaan ole lajin tärkein anti Saralle.
"Kokemukset ja mielentila kiipeilyssä, vuorten kauneus, tunteet ja muistot ovat minulle tärkeämpiä kuin saavutukset", Sara kertoo.
Kiipeily tuli
jäädäkseen
Sara sai ensikosketuksensa Alppeihin jo nuorena.
"Asuimme Itävallassa kaksi vuotta, kun olin vähän päälle kymmenen ikäinen. Siellä näin ensimmäistä kertaa vuoria ja kiipeilijöitä. Luulin aluksi, että vuorikiipeily on ainoa tapa kiipeillä."
Kiipeily vei kuitenkin mukanaan vasta kotimaassa 16-vuotiaana. Sara aloitti harjoittelun tavalliseen tapaan seinäkiipeilyllä urheiluhallissa.
"Halusin kiipeillä oikeasti ulkoilmassa, ja vuorikiipeily veti puoleensa, joten siirryin jääkiipeilyyn tuota pikaa 17-vuotiaana."
Posiolla
pää kylmänä
Saran vanhemmat ovat joskus huolissaan tytön kiinnostuksesta korkeisiin paikkoihin.
"Onhan se selvää. Pelkään itsekin aina vähän kun liikun vuoristossa. Se on toisaalta myös terveellistä, koska pelko pitää valppaana."
Sara muistaa "karmeana" erään reissun Posiolla.
"Kiivettiin Korouomalla, josta löytyvät Suomen korkeimmat, jopa 70-metriset jääputoukset. Pakkasta oli 25 astetta, ja köysi jäätyi koppuraksi. Jää käyttäytyy kummallisesti niin kylmässä. Se lohkeilee ja on epävakaan tuntuista. Kaikki meni lopulta hyvin."
Sara kertoo, ettei tavoittele suuria huippuja Himalajalla, mutta Etelämantereelle, Uuteen-Seelantiin ja Alaskaan hänen tekisi mieli päästä. Sara opiskelee parasta aikaa solubiologiaa ja arvelee, että kiipeilyura on vasta alussa.
"Tässä harrastuksessa on aina on uutta opittavaa. Paikat eivät lopu kesken. Olen kiinnostunut myös lajin uusista muodoista, kuten mixed climbingista ja dry toolingista, jossa kiipeillään muun muassa kalliolla hakkujen kanssa."