Suomen Jääkiekkoliitto ei pidä Venäjän paluuta MM-kisoihin mahdollisena.
Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF tiedotti tänään alkavansa selvittää, miten Venäjän mahdollinen paluu tapahtuisi. IIHF ilmoitti aikovansa keskustella asiasta kansallisten jääkiekkoliittojen kanssa.
IIHF ilmoitti myös tänään pitävänsä Valko-Venäjän ulkona ensi vuoden MM-kisoista.
Suomen Jääkiekkoliitto muistutti pian IIHF:n jälkeen julkaisemassaan tiedotteessa, että Suomen kanta on jo selvä.
– Suomi on jo kertonut IIHF:lle kantansa: emme pelaa Venäjää vastaan niin kauan, kun hyökkäyssota Ukrainaa vastaan jatkuu, Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Sami Kauhanen kommentoi.
– MM-kisoja ei voida järjestää, jos Venäjä otetaan mukaan. Merkittävä määrä maita on kieltäytynyt pelaamasta Venäjää vastaan, Kauhanen jatkoi.
Ensi kevään MM-kisat on tarkoitus pelata Saksassa. Maan hallitus linjasi perjantaina, ettei kisoja voida järjestää Saksassa, mikäli Venäjä osallistuu.
Venäläisten urheilijoiden ja Venäjän osallistuminen kansainväliseen urheiluun on noussut pinnalle sen jälkeen, kun Urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS päätti lokakuun lopussa, että IIHF:n tulee päästää Venäjä MM-kisoihin.
Yhtenä vaihtoehtoisena keinona estää Venäjän osallistuminen on väläytelty viisumien epäämistä venäläisurheilijoilta, jotka pyrkivät arvokisoihin. Tämä vaihtoehto on noussut esiin myös Suomessa.
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kertoi perjantaina Suomen valmistelevan nopealla aikataululla muutoksia venäläisten maahantuloon, ja pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan tarkoitus on nimenomaan estää venäläisten ammattiurheilijoiden pääsy Suomeen.
Esimerkki viime vuodelta
Urheilijoiden viisumien epäämisestä valtion sulkemiseksi urheilukisoista on esimerkki viime vuodelta. Rytmisen voimistelun MM-kisat järjestettiin Indonesiassa, joka perui Israelin voimistelijoiden viisumit. Kansainvälinen olympiakomitea KOK määräsi tämän jälkeen, ettei olympialiikkeen lajiliittojen pidä enää myöntää kisoja Indonesiaan ennen kuin maa takaa kaikkien maiden urheilijoille pääsyn kisoihin.
KOK päätti syksyllä 2023 sulkea Venäjän olympialaisten ulkopuolelle Ukrainan sodan vuoksi. Tämän vuoden kesällä KOK kuitenkin pyörsi kantansa ja purki Venäjän sulkemisen olympialaisista.