Naapuriapu hyvin todennäköisesti pelasti ihmishengen Muonion Äkäsjärvellä tiistaina.
Paikkakuntalainen mies oli lähtenyt moottorikelkalla järvelle aikomuksenaan tutkia jään paksuutta. Monin paikoin jäätä oli jo vankasti, mutta viimeisellä tutkimallaan paikalla mies huomasi, että jääpeite olikin pelottavan ohut.
Hän oli juuri lähdössä pois, kun jää petti miehen ja moottorikelkan alta.
Miehen avunhuudot kuultiin rannalla, ja asiasta tehtiin hätäilmoitus. Ennen pelastuslaitoksen saapumista naapurin isäntä lähti kuitenkin pelastamaan jäihin pudonnutta.
Pelastaja varustautui muun muassa jäänaskaleilla ja ajoi ensin moottorikelkalla lähemmäksi, ja sitten kiskoi veden varaan joutuneen jäälle ja vei tämän lämpimpiin sisätiloihin.
–Se oli uskomattoman mallikasta kansalaistoimintaa. Hän osasi toimia juuri oikein, kehuu Muonion palopäällikkö Pekka Väliheikki.
Palopäällikön mukaan myös hätäilmoituksen tehneet nuoret osasivat kertoa hätään joutuneen sijainnin juuri oikein.
Ensihoitoyksikkö kävi tarkastamassa avannosta pelastetun voinnin.
Palopäällikkö Väliheikki varoittaa, että jäät ovat nyt monin paikoin petolliset. Matalat järvet ovat jo monin paikoin paksun jääkannen alla, mutta isoilla selillä, virtapaikoissa ja jokien suilla jääpeite on vielä ohut.
Hän kehottaa noudattamaan erityisen suurta varovaisuutta ja harkintaa, etenkin jos aikoo liikkua moottorikelkalla.