Ohi on. Kahdentoista päivän elämä euroviisukuplassa. Työpaikalla tuntuu, että jotakin puuttuu. Tosiaan, musiikki ei pauhaa täysillä illasta aamuun (jos ei ollut Areenassa seuraamassa harjoituksia, niistä välitettiin koko ajan suoraa kuvaa ja ääntä jättiscreenien välityksellä Messukeskukseen pystytettyyn mediakeskukseen).
Eikä kirjoittaessaan juttuja havahdu yhtäkkiä siihen, että joku kansainvälinen televisioryhmä kuvaa minua eli "toimittajaa työssään". Tai haastattelutilanteessa siihen, että paikalle ovat yhtäkkiä löytäneet myös kymmenet valokuvaajat.
Ennen kaikkea, tuhannet ihmiset eivät kuhise ympärillä.
Toki tiesimme odottaa jotakin isoa, mutta vasta paikan päällä ymmärsimme kuinka isoa tapahtumaa olimme todistamassa. Järjestävälle yleisradioyhtiölle viisut ovat aivan mieletön urakka. Maiden esiintyjät ja delegaatiot puolestaan rientävät harjoituksista lehdistötilaisuuksiin ja haastatteluista juhliin ja juhlista taas harjoituksiin. Ja mediaväkeä oli paikalla tuhansia -- BBC:stä Billboard-lehteen ja Moldovan Komsomolskaja Pravdasta kansainväliseen Metroon.
Monelle pienelle "uudelle" Euroopan maalle viisut ovat selvästi tärkeä pr-tilaisuus, tilaisuus saada maansa nimeä tunnetuksi Euroopassa. Moldovan lisäksi mediaväkeä oli lähetetty matkaan runsaasti muun muassa Serbiasta ja Georgiasta. Vielä vuosi sitten viisuissa esiintyi valtio nimeltä Serbia-Montenegro. Georgia oli mukana ensimmäistä kertaa.
Oman väriläiskänsä muodostivat delegaatioiden mukaan kelpuuttamat maiden "viralliset" fanit. Hilpeät fanit pitivät kisatunnelmaa yllä lippuineen ja kasvomaalauksineen.
Ja hauskaa oli, meillä kaikilla. Sieben Sieben ein zwei!
