Sinä olet huono, joten mikään, mitä sanot tai teet ei voi olla hyvää. Tuohon kiteytyy moni yhteiskunnallista keskustelua tyrehdyttävä puheenvuoro.
Käytännössä sanomaa väritetään nimittelyllä, lällättelyllä ja muulla lyttäämisellä. Asiat sivuutetaan ja hyökätään henkilöön.
Erityisen räikeästi tämä näkyy sosiaalisen median kansalaiskeskustelussa, mutta myös osa merkittäväänkin asemaan kohonneista vaikuttajista on napannut sen aseekseen. Asioiden edistämiseksi tussari on huono ja voi laueta helposti ampujansa kasvoille. Räksyttäjä saattaa elämöidessään maalata itsensä nurkkaan.
Oulussa on muisteltu päätöksenteon vanhoja hyviä aikoja. Oulun henki oli löytää ratkaisuja, vaikka ideologiset erot olivat olemassa.
Oulussa ymmärrettiin, että eri lähtökohtia ei tarvitse unohtaa. Olennaiseen voi keskittyä niin, että kenenkään ei tarvitse myydä maataan tai aatettaan.
Se vaatii kuitenkin keskinäistä kunnioitusta, jolta henkilöön menevä hyökkäily vie tilaa. Huutelu on helppoa, ja se on laiskaa. Se on myös hyvin hedelmätöntä, ellei sitten tarkoituksena ole johtaa kaikkea limboon.
Helpoimmin niin tapahtuu, jos hyökkäyksen kohde alentuu syyttelijänsä tasolle. Ite oot, tölvitään silloin puolin ja toisin. Kun huuto on kova, on kompromissia vaikea löytää, koska se voitaisiin tulkita perääntymiseksi, heikkoudeksi. Kierre on valmis, eikä kukaan muista, mistä oli tarkoitus päättää.
Oulussa tarvitaan tekemisen meininkiä. Poliittinen show ei ole ollut täällä niin räikeää kuin joissakin muissa paikoissa. Sen soisi olevan jatkossa nykyistäkin enemmän sivuosassa, kun asiat laitetaan raiteilleen.
On pystyttävä nousemaan syyttelyn ja syyllistämisen kulttuurin yläpuolelle.
Oulun henkeä on kaipailtu. Sen paluusta on näkynyt merkkejä. Henki ei ole ikuisuuteen kadonnut haamu. Se odottelee vertauskuvallisessa lampussa hetkeä, jolloin se hieraistaan uuteen loistoon.
Kohti kuntavaaleja mentäessä on syytä palauttaa mieliin, että päämääränä on oltava Oulun ja oululaisten paras. Silkka vastustajien peittoaminen ei pitkälle kanna.
Sanoilla on merkitystä.